Palkat, innovaatiot ja pääomat

Taloudellisen tilanteen ja EK:n johtajavaihdosten takia suomalaisten palkkataso on noussut keskeiseksi puheenaiheeksi. Työnantajapuolella nykyinen palkkataso koetaan kilpailukyvyn esteeksi. Itse ruokin omaa ajatteluani lukemalla kahden fiksun miehen ulostuloja asiasta: Mika Anttosen ajatuksia Talouselämästä http://www.talouselama.fi/uutiset/mika+anttonen+palkkojen+alentaminen+pitaa+aloittaa+eliitista/a2160196 ja Antti Hautamäen pohdintoja hänen blogissaan http://www.kestavainnovaatio.fi/.

Anttonen toteaa: "Palkkaratkaisu pitäisi aloittaa taloudellisesta eliitistä. Olisi kovin hienoa, jos suuryritysten johtoryhmät yksipuolisesti alentaisivat itse omia palkkojaan. 10–20 prosentin alennus, ilman mitään ennakkoehtoja. Jos ollaan isänmaan asioista aidosti kiinnostuneita, niin tällaisen esimerkin näyttäminen ei pitäisi olla ylivoimaista." Näin juuri se on. Mikään ei ole johtamisessa niin vaikuttavaa kuin oman esimerkin antaminen. Muutoinkin johtajien kovien palkkojen perustelu yrityksen menestyksen takuuna lienee aikamoinen myytti. Minulla ei ole evidenssiä siitä, että esimerkiksi suuret bonukset ja optiot johtaisivat yritysten menestykseen. Eiköhän Nokiankin alamäki alkanut siitä kun optiomiljonäärien ruuduilla alkoi pyöriä huviloiden ja veneiden kuvia enemmän kuin bisnesanalyysejä.

Hautamäki kirjoittaa blogissaan "Suomalaisen teollisuuden pitäisi nyt huolestua työn tuottavuudesta ja panostaa siihen esimerkiksi ottamalla tehokkaasti käyttöön tietotekniikkaa. Väitän että suomalainen teollisuus on laiminlyönyt työn tuottavuuden nostamisen. Tätä laiminlyöntiä yritetään nyt korjata vaatimalla palkkapidättyvyyttä. Tässä omat laiminlyönnit siirretään työntekijöiden maksettaviksi. Työn tuottavuutta voidaan nostaa innovaatioilla. Väitteeni tarkoittaa tältä kannalta sitä että teollisuutemme ei ole panostanut tuottavuutta lisääviin innovaatioihin, jotka ovat usein yhdistelmiä uudesta teknologiasta ja uusista toimintatavoista." Antin analyysi osuu naulan kantaan. Tuottavuuttavuutta lisäävien innovaatioiden lisääminen pitää teollisuuden Suomessa. Fiksusti toimimalla ja uusia menetelmiä käyttämällä tuottavuutta on parannnettavissa merkittävästi. Me olemme käyttäneet esimerkiksi taiteen menetelmiä menestyksellisesti tuottavuusinnovatioiden luomisessa. Niissä on paljon potentiaalia.

Kilpailu- ja innovaatiokyvyn parantaminen vaatii erilaisia pääomia: esimerkiksi taloudellista pääomaa, henkistä pääomaa ja sosiaalista pääoma. Itse olen korostanut sosiaalisen pääoman erityistä merkitystä, koska sen avulla mobilisoidaan kaikki muut pääomat. Sosiaalisen pääoman keskeisin elementti on luottamus ja siihen liittyvä eri osapuolten keskeinen kunnioittaminen. Anttosen ajatusten toteuttaminen loisi edellytyksiä sosiaalisen pääoman vahvistumiselle, jonka avulla pystyttäisiin edistämään Hautamäen peräänkuuluttamia tuottavuusinnovaatioita uusin ja koko porukan mukaan ottavin menetelmin. Niillä Suomen kilpailukyky turvataan!

SUL:n puheenjohtajaksi?

Suomen Urheiluliiton liittovaltuuston ehdollepanotoimikunta on asettanut minut liiton puheenjohtajaehdokkaaksi. Moni varmaankin ihmettelee toimikunnan aivoituksia, koska olen suurelle yleisölle varsin tuntematon. Toki olen itsekin miettinyt ankarasti, olisinko sopiva tähän tehtävään. Valotan hieman omia ajatuksiani.

Nuoruudessani olen kilpaillut aktiivisesti ja sitä kautta minulle on jäänyt pysyvä rakkaus yleisurheiluun. Nyt myöhemmällä iällä olen toiminut yleisurheilun suurseuran puheenjohtajana. Se on antanut minulle näköalapaikan seurata yleisurheilun kehitystä siellä missä sitä aidoimmillaan tehdään. Muissa urheilun järjestötehtävissä en ole ollut joitakin asiantuntijatehtäviä lukuun ottamatta, mitä monet voivat pitää heikkoutena. Itse näen kuitenkin vahvuutena sen, että pystyn katsomaan liiton ja sen sidosryhmien toimintaa tuorein silmin. Olen eräänlainen sisäpuolinen ulkopuolinen.

Yliopistourallani olen tutkinut keskeisimmin organisaatioiden muutosta ja muutokseen tarvittavaa toimintakulttuuria. Näitä asioita sivuavat innovatiivisuus ja luovuus, joita myös tarvitaan muutoksen aikaansaamiseksi. Positiivisen muutoksen kannalta olen nähnyt siiloutuneisuuden ja kuppikuntaisuuden kaikkein tuhoisimmiksi tekijöiksi. Siispä olen tutkimuksissani paneutunut menetelmiin, joilla siiloja murretaan ja älyllistä ristipölytystä lisätään. Tämä ymmärrys antaa mielestäni hyvän pohjan johtaa niitä toimenpiteitä, joita suomalaisessa huippu-urheilussa ja urheilussa laajemminkin nyt tarvitaan.

Teoriat ovat teorioita eikä niillä pelkästään saada mitään aikaiseksi. Olen kuitenkin alistanut teoriani kovimpaan mahdollisen testiin, käytäntöön. Olen ollut mukana lukemattomissa muutosprosesseissa asiantuntijana. Mutta vielä tärkeämpää, olen johtanut ”nyrkit savessa” monien toimintakulttuurien muutosta. Yksi on 15-vuotinen taival Lahden alueen innovaatiojärjestelmän muuttaminen EU:n ja OECD:n mallialueeksi. Siinä jos missä on tarvittu verkostojen johtamista. Viimeisin urakka on ollut yliopistomme teknistaloudellisen tiedekunnan perusteellinen muutosprosessi. Tarpeettomat siilot on murrettu ja uusi suunta löydetty. Tulin tähän prosessiin Lahden yksiköstä eräänlaisena sisäpuolisena ulkopuolisena ja katselin asioita uudesta vinkkelistä. Siis kyseessä oli hyvin samanlainen lähtökohta kuin nyt SUL:n puheenjohtajuutta harkittaessa.

Edellä olevat ajatukset päässäni annoin suostumukseni ehdokkuuteen. Arto Bryggare on toinen ehdokas. Itse arvostan hänen saavutuksiaan ja asennettaan paljon. Liittovaltuutettujen tehtävänä on päättää, kumpi meistä on puheenjohtajan tehtävään soveliaampi juuri nyt.

Uudet mahdolliset maailmat ja strategiakonsultointi

Monet entiset totuudet joutuvat kyseenalaisiksi kun globaali toimintaympäristö muuttuu radikaalisti. Globaalia muutosta voi kuvata parhaiten kolmoisvelkaantumisen käsitteen avulla. Maailma velkaantuu kolmella tavalla: ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti.

Nykymenolla olemme tuhon tiellä. Perinteinen strategiakonsultointi ja siinä käytetyt menetelmät jatkavat tällä tiellä. Asiat on nähtävä ja tehtävä toisin. Tässä tilanteessa on pystyttävä hahmottamaan ja rakentamaan uusia mahdollisia maailmoja, joissa vapaudutaan kolmoisvelkaantumisen kierteestä. Yhteiskunnallisesta kitkasta johtuen näiden maailmojen rakentamiseen tarvitaan uusia tajunnan räjäyttäviä ja uudelleen kokoavia menetelmiä ja todellista heittäytymistä muutoksen tekemiseen ”nyrkit savessa”.

Omien joukkojen kanssa olemme tutkineet yhdessä Stanfordin yliopiston kanssa muun muassa niin sanottua DARPA:n mallia ja soveltaneet niitä oppeja omissa menetelmissämme. DARPA on USA:n puolustusvoimia lähellä oleva yksikkö, jossa on kehitetty esimerkiksi internet ja GPS. Niiden kehittäminen on vaatinut erityisiä visionäärisiä menetelmiä. Kehittäminen perustuu radikaaliin visioon ja sen rohkeaan eteenpäin viemiseen. Erilaiset tasapäistämiseen kuuluvat toimintatavat, kuten vertaisarviointi, pidetään tästä prosessista kaukana ja uusi maailma alkaa rakentua.

Muutos ei synny kuitenkaan pelkästään visioimalla vaan muutokset on myös toteutettava. Muutosprosessissa tarvitaan älyllistä ristipölytystä yli rajapintojen. Taiteen menetelmät ovat osoittautuneet ylivertaiseksi, kun murretaan uusien polkujen esteenä olevia siiloja. Näillä menetelmillä tehdään näkymätön näkyväksi. Siis tunkeudutaan eri toimijoiden näkymättömiin arvoihin, uskomuksiin ja kulttuurisiin käsityksiin, joiden ristiriita vaikeuttaa tulevan maailman rakentamista. Uusi suunta saadaan aikaan minimikitkalla: radikaalit muutokset saadaan toteutettua ja tekijöiden motivaatio muutokseen säilyy korkeana.

Olen menettänyt uskoni perinteiseen strategiatyöskentelyyn. Sen vaikuttavuus on osoittautunut heikoksi. Darpalaisella visioinnin mallilla ja taiteen menetelmien soveltamisella muutokseen voidaan luoda uusi mahdollinen maailma strategiakonsultointiin. Jos haluat todella irrottautua nykyiseltä polulta, luoda vision uudesta mahdollisesta maailmasta ja toteuttaa tämän vision, jatkan mielelläni älyllistä (tai älytöntä) ristipölytystä asiasta.

Niukkuuden rikkaus

Osallistuin eilen tulevaisuusseloteon ennakointiprosessin Lappeenrannan tilaisuuteen. Tilaisuuden aiheena oli "niukkuuden mahdollisuudet". Keskustelu oli ihan hyvää ja pyöri alussa lähinnä luonnonvarojen niukkuuden tarjoamien haasteiden ja mahdollisuuksien ympärillä. Myöhemmin keskustelu levisi moniin suuntiin ja lopulta päällimäiseksi mieleeni jäivät spiritin, itseluottamuksen ja yhdessä tekemisen teemat. Hyviä asioita!

Mutta palataanpa hetkeksi niukkuuden teemaan. Maailmalla on viime vuosina alettu puhua ilmiöstä nimeltä "frugal innovation" tai "reverse innovation". Nämä termit yhdistetään erityisesti kehittyvillä markkinoilla tapahtuvaan niukkaan innovointiin. Kun on vähän taloudellisia resursseja, joudutaan kehittämään länsimaiden näkökulmasta usein osin jopa alkeellisia innovaatioita. Mikäli nämä innovaatiot käyttävät vielä taloudellisesta niukkuudesta johtuen vähäisesti matriaaleja, voidaan päästä lähelle kestävän  innovoinnin maailmaa. Tämä luo suomalaisille innovoijille uusia haasteita - ja mahdollisuuksia.

Me kehitämme ja olemme ylpeitä huippuluokan teknologiaa sisältävistä tuotteistamme. Usein jää huomaamatta, että tällaisen tuotteen ja kehittyvien markkinoiden tarpeiden välillä on ammottava aukko. Kun esimerkiksi kehittyvällä markkinalla materiaalien kantolaite on ihminen, on turha kaupata miljoonien high tech -härveliä siihen tarpeeseen koska sitä ei ole mahdollista hankkia. On löydettävä markkinoille mahdollisia ratkaisuja, jotta voidaan hyödyntää kehittyvien markkinoiden voimakas kasvu.

Edellä mainitussa tilanteessa on keskeistä saada tuotekehitysinsinööri ajattelemaan markkinan ehdoilla. Sitä tuskin voi tehdä suljetussa laboratoriossa. Keskeistä on lähteä tutustumaan markkinaan ja ottaa käyttäjä mukaan innovointiprosessiin. Tähän prosessiin tulisi käyttää uusia menetelmiä ja työkaluja. Niitä olemme mekin tutkineet, testanneet ja hyviksi havainneet. Parhaassa tapauksessa voimme luoda testiympäristöjä, joissa markkinan ja tuotekehittäjän välinen siilo murretaan ja rakennetaan yhdessä uusia mahdollisia maailmoja. Olisikohan tällaiselle ajattelulle sijaa Suomen innovaatiopolitiikassa?

Älykäs erikoistuminen

Euroopan tasolla on alettu puhua älykkäästä erikoistumisesta (smart specialisation) keskeisimpänä innovaatiopolitiikan konseptina. Suomessa tähän keskusteluun ei ole juurikaan syvällisesti paneuduttu, vaan älykkään erikoistumisen teema on syrjäytetty nopeasti kommentein ”se on meillä osaamiskeskusohjelmalla jo hoidettu” tai ”tämä on EU-jargonia; smart sitä ja smart tätä”.

Kaikista suomalaisen innovaatiopolitiikan ansioista huolimatta älykästä erikoistumista Suomessa ei ainakaan aluetasolla ole tehty ja konseptin syvintä olemusta ei ole lähdetty edes kunnolla ruotimaan. Jako klustereiden alueellisiin vetovastuisiin ja niihin liittyvät toimenpiteet ovat alueilla jääneet osin ylimalkaisiksi. Ottakaamme esimerkiksi Lappeenrannan-Imatran seutu, joka klusterijaolla sai itseoikeutetusti metsäklusterin vetovastuun osaamiskeskusohjelman viimeistä vaihetta synnytettäessä. On kuitenkin on ollut helppo huomata, että toimenpiteet ovat jääneet valitettavan yleiselle tasolle eikä vaikuttavia ja yhteistoiminnallisia innovaatioverkostoja ole riittävästi syntynyt.

Innovaatiokeskittymäajattelu pitää sisällään uudenlaista dynamiikkaa; varsinkin jos se yhdistetään aluetasolla älykkään erikoistumisen ajattelumalliin. Työ- ja elinkeinoministeriön tiedossa olevat innovaatiokeskittymäkriteerit mahdollistavat vallan mainiosti tämän yhtälön. Tuleehan innovaatiokeskittymän sisältää edelläkävijämarkkinoita, avoimia testiympäristöjä ja kansainvälisiä verkostoja, jotka tukevat älykästä erikoistumista.

Palataan Lappeenrannan-Imatran seudulle. Innovaatiokeskittymän elementtejä ei tule etsiä hahmottomasta suurklusterista, vaan esimerkiksi Suomen vahvimpaan energiatutkimukseen pohjautuvasta puhtaan energian nichestä (jossa metsäklusteri voi olla merkittävä toimija) tai esimerkiksi terveydenhuoltosektorin uudistamisesta, josta hyödyt saadaan paitsi toiminnan tehostamisesta myös lisääntyvästä terveysturismista. Näiden älykkään erikoistumisen innovaatiokeskittymäverkostojen tulee olla niin konkreettisia, että keskeiset toimijat näkevät toistensa ”silmämunat” ja ryhtyvät konkreettisesti luomaan alueelle maailmanluokan tutkimus- ja sovelluslaboratoriota.

Innovaatiokeskittymät

Suomen viime aikojen yksi keskeisemmistä innovaatiopolitiikan välineistä on ollut osamiskeskusohjelma eri vaiheissaan. Ohjelmasta on tullut jopa kansainvälinen benchmarking-kohde. Osaamiskeskusohjelmien kautta avulla on pyritty nostamaan kärkiklusteriden kilpalukykyä eri alueiden vetovastuulla ja yhteistyönä. Osaamiskeskusohjelman viimeinen vaihe päättyy ja parhaillaan ollaan rakentamassa uutta apparaattia innovaatiotoiminnan tueksi.

Työvoima- ja elinkeinoministeriössä puhutaan innovaatiokeskittymämallista osaamiskeskusohjelman jatkona. Innovaatiokeskittymät olisivat globaalisti vetovoimaisia osaamiskeskittymiä, joissa jyllää dynaaminen innovaatioiden ekosysteemi. Tietojeni mukaan innovatiokeskittymien kriteeristö koostuu kolmesta pilarista: edelläkävijämarkkinat, kehitysympäristöt ja vetovoimaisuus. TEM:in kriteeristöt ovat varsin oikean suuntaisia sillä kyse on nimenomaan uusien innovaatioympäristöjen luomisesta.

Innovaatiokeskittymissä korostetaan julkisen sektorin ja yksityisen sektorin yhteeistyötä. On pystytttävä luomaan uudenlaisia älykkään erikoistumisen innovaatioverkostoja, joissa testimarkkinoita ja kehitysympäristöjä synnytetään toimialarajoja murtaen. Eri alueellisten yksiköiden  on nähtävä itsensä osana innovaatiokeskittymiä eivät vain omien toimialojen mekaanisina hoitajina.

Mikäli alueellisen innovaatiotoiminnan kärjeksi halutaan esimerkikis puhdas energia,  on vaikea kuvitella uskottavaa innovaatiokeskittymää testiympäristöineen ilman kunnallisen energiayhtiön voimakasta roolia. Mikäli kunnallinen jätehuoltoyhtiö haluaa toimia vain perusbisneksessään eikä sitä kiinnosta yhteisiin innovaatioverkostoihin osallistuminen ei innovaatiokeskittymää alalle synny, vaikka alueella olisi kuinka hyvänsä voimakasta alan tutkimusta. Jos uusia terveydenhuollon järjestelmiä halutaan testata, on kunnallisen terveydenhuoltojärjestelmän nähtävä roolinsa osana innnovaatiokeskittymää jne.

Toimiva alueellinen innovaatiokeskittymä ja innovaatioiden ekosysteemi vaatii (sekin) siilojen murtamista ja myös kunnalisten päättäjien nousua poteroistaan. Jos tähän (ja kansainväliseen verkostoitumiseen) pystytään, innovaatiokeskittymällä on hyvät mahdollisuudet menestyä suurten metropolien ulkopuolellakin.

Kolmoisvelkaantuminen

Velka on veli otettaessa veljenpoika maksetaessa, sanoo vanha kansanviisaus korostaen velkaantumisen mahdollista turmiollisuutta. Pankkijärjestelmän ja velkaantumisen avulla maailmaa on kuitenkin kuitenkin pystytty rakentaman "etuajassa"; uusia investointeja ja kehitysprojekteja on saatu liikkeelle, vaikkei näihin tarvittuja varoja ole ennakkon pystytty ansaitsemaan. Velka on rasvannut talouskoneistoa ja kehitys on kehittynyt. Velan määrän on kuitenkin oltava tietyissä rajoissa tuottavuuskehityksen kanssa, muutoin lopulta koettavat ankeat ajat. Tästä meillä Euroopassa on saatu hyviä, tai siis huonoja, kokemuksia.

Uutena terminä keskusteluun on tullut "kolmoisvelkaantuminen". Onko se kolminkertaista taloudellista velkaantumista? Ei. Kyse on vielä vakavammasta asiasta; kolmoisvelkaantumisessa kyse on taloudellisen velkaantumisen lisäksi ekologisesta ja sosiaalisesta velkaantumisesta. Otamme jatkuvasti maapallolta ekologista velkaa: maapallon luonnonvarojen kestokyky riittää vuosittain elokuuhun asti, lopun vuodesta kulutamme velaksi. Kukahan tämänkin velan maksaa? Sosiaalinen velkaantuminen näkyy selvästi ihmisten keskuudessa: yli miljoona suomalaista käyttää psyykeeseen vaikuttavia lääkkeitä kun unilääkkeet lasketaan mukaan. Pahoinvoinnista saa nähdä jatkuvasti myös valitettavia uutisia tiedotusvälineissä.

Kolmoisvelkantumisessa on siis kyse erittäin vakavista asioista. Helppoja ratkaisuja ei ole olemassa. Kyse on varmaankin pitkälti asennemuutoksesta, mutta myös konkreettisia työkaluja kolmoisvelkaantumisen ongelmien ratkaisemiseen tulisi etsiä. Mutta työkaluja minkä ongelmien ratkaisemiseen?

Mitä enemmän katson ympärilleni, sitä enemmän ongelmien syynä siiloutumisen. Teemme jatkuvasti pöljiä ratkaisuja koska toimimme eräänlaisissa siiloissa emmekä näe kokonaisuuksia ympärillämme. Kun suunnittelemme kaupunginosia, asuntoja, järjestelmiä, tuotteita jne. kukin suunnitteleva kuppikunta katsoo asioita vain omasta näkökulmastaan. Näin syntyy kokonaisuuksia, jotka ovat taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestämättömiä.

Asiat on viimeinkin alettava tehdä toisin! Keinoja on olemassa ja niitä on edelleen kehitettävä. Aion edelleen keskittyä siilojenmurtamisbisnekseen: tutkimuksessa ja käytännön tekemisessä.

Mihin menet huippu-urheilu?

Minua pyydettiin olympiakomitean ryhmään pohdiskelemaan huippu-urheilun tulevaisuutta. Kirjailinpa alle jotakin ensimmäisiä ajatuksiani...

Huippu-urheilun toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viimeisen sadan vuoden aikana niin Suomen sisällä kuin suomalaisen urheilun suhteessa muuhun maailmaan. Sata vuotta sitten ja myöhemminkin huippu-urheilulla oli merkittävä rooli kansallisen identiteetin luomisessa ja yksilötasolla kunnian tien kulkemisessa amatöörihengessä kansakunnan kaapin päälle. Kansakunta jakoi hyvin vahvasti yhteisen tajunnan ensin radiota kuunnellen ja myöhemmin yhtä tai kahta televisiokanavaa katsellen. Tähän aikaan tyypillinen urheilun seuraaja oli ladun varressa kököttävä katsoja lehdestä leikattu lähtölista, kynä ja kello kädessään. Yleensä kannustettiin kotikylän urheilijoita, jotka pysyivät seuroissaan koko ikänsä.

Nykyisin maailma on varsin pirstaleinen ja yhteistä tajuntaa kansakunnan sisällä on vaikea tunnistaa. Lajikirjo on entisestä voimakkaasti kasvanut ja huippu-urheiluunkin on pesiytynyt vahvasti bisneshenki sekä ahneuden kulttuuri. Tämä näkyy toisaalta urheilun nopearytmisenä ja valtaissana näkyvyytenä eri tiedostusvälineissä, mutta mahdollisesti myös huippu-urheilua haastavina vastaliikkeinä. Urheilu on valjastettu niiden voimien haltuun, jotka haluavat sen olevan osa bisnes- ja viihdemaailma. Huippu-urheilijat ovat kauppatavaraa.

Keskeinen trendi on ollut myös Euroopan roolin muutos osana maailmaa. Eurooppa on ollut (yhdessä Yhdysvaltojen kanssa) selkeä suunnan näyttäjä niin taloudessa kuin urheilussakin. Se on ollut taloudellinen jättiläinen ja suuri mitalirohmu. Euroopan velkavetoinen talous on nyt jyrkässä alamäessä ja huippu-urheilussa tarvittava dynamiikka alkaa olla hukassa. Nähtävissä on pahimmillaan kurjistuminen pahoinvoivaksi hyvinvointimuseoksi. Näin ei tietysti tarvitse käydä, mutta vaara on ilmeinen.

Millainen rooli huippu-urheilulla voi olla tulevaisuudessa edellä mainittujen trendien mahdollisesti vahvistuessa? Mikä on sen rooli osana bisnes- ja viihdemaailmaa? Onko sillä jotain merkitystä Euroopan ja Suomen hyvinvointiin? Mikä on sen yhteys liikuntaan laajemmin? Kuinka huippu-urheilu muovaa yksilöiden elämän polkuja kulkivatpa ihmiset huippu-urheilijoiksi johdattelevan järjestelmän sisällä tai ulkona?

Henkilökohtaisesti odotan jonkinlaista vastaiskua kaupallisuudelle ja ahneudelle. Huippu-urheilun tulevaisuuden maineenhallinnassa voisi löytyä jotain yhdistelemällä se ladun vieressä seisova katsoja, kestävän kehityksen näkökulma ja ehkä lumilautarinteiltä tuttu riemukas tunnelma. Älylliselle ristipölytykselle on taas tilausta.

Urheiluvalmennuksen ohjenuorana pitäisin sosiaalisen pääoman ja yksilöllisten urapolkujen ristisiitosta. Kuinka saisimme luotua eräänlaisen yhteisöllisen primus/prima inter pares –mallin, joka ponnistaa vahvasta pohjoismaisesta sosiaalisesta pääomasta ja vapaasta yhteiskunnasta. Sosiaalinen pääoma on joka tapauksessa Suomen vahvuus, vaikka muissa pääomissa suhteellinen osuutemme näkyy jatkuvasti heikkenevän.

Valmennuksessa on pakko alkaa pelata yhteen eri lajien välillä. Siilojen on murruttava ja meidän on ruvettava rakentamaan yhdessä ”uusia mahdollisia maailmoja”. Tämä vaatii uutta ”asiantuntijuutta”, jota tutkimusryhmässämme kuvaamme professori Hintikkaa seuraten ”yleiseksi kyvyksi rakentaa mahdollisia maailmoja”. Tällaisissa prosesseissa siilojen murtamiseksi olemme käyttäneet menestyksellisesti esimerkiksi teatteripohjaisia menetelmiä. Siis kokonaan uusia menetelmiä on otettava käyttöön. Keskitetyn suunnittelun topdown-menetelmät eivät toimi.

Urheilijan ja liikkujan urapolkujen hahmottamisen seurauksena on nähtävissä useita pahoja sudenkuoppia, jotka vievät edellytyksiä huippu-urheilun menestykseltä. Esimerkiksi edellisessä kappaleessa mainittuja menetelmiä hyödyntäen on kyettävä muodostamaan ”systeemi-innovaatio”, jossa terveysliikkujan ja huippu-urheilijan urapolut lyövät kättä ainakin polkujen alkuvaiheessa. Näin huippu-urheilun tarvitsema resursointikin saattaisi onnistua paremmin.

Kyä Nokiasta lähtee!

Nokian kurssi on tullut tänään alas blogia kirjotettaessa 5%. Sijoittajien usko yhtiöön tuntuu lopullisesti hiipuvan. Toisten uskon liekki edelleen lepattaa. Jotkut laskeskelevat ehkä patenttisalkun sekä valtauksen ja pilkkomisen varaan, jolloin ostoksella voisi joitain tienata, vaikka Nokia ei itsenäisenä jaksaisikaan. Suomalaisena toivon että tässä kävisi kuitenkin hyvin.

Nokian vaikeuksilla on myös muita yhteiskunnallisia seurauksia Suomelle kuin pelkästään yhtiön oma kohtalo. Yhtiöstä nähdään esimerkiksi vapautuvan työvoimaa, josta voi olla hyötyä uusissa yrityksissä; nämä voivat olla perustettavia tai jo toiminnassa olevia.

Yksi nähtävissä oleva ryhmä on Nokian tuotekehityshenkilöstö. Tällä joukolla voi olla hyvinkin sellaista osaamista, että he pystyvät synnyttämään uutteruudellaan ja keksinnöillään uusia yrityksiä; parhaimmillaan kasvuyrityksiä. He voivat tuoda myös osaamisellaan tarvittavan lisän jo käynnissä olevaan yritykseen kasvusykäykseen. Tämä ryhmä näyttää hyvin potentiaaliselta menestystarinoiden luomiseen.

Toinen ryhmä, joka on voimalla rynnistänyt yhteiskunnan eri alueille, on Nokian erilaisissa johtotehtävissä olleet henkilöt. Mikä on heidän vaikutuksensa suomalaiseen yhteiskuntaan? Onko heidän Nokialla oppimansa yrityskulttuuri ja toimintamallit eduksi uusissa ympäristöissä? Sopivatko edes Nokian menestysaikojen toimintamallit pienempien organisaatioiden johtamiseen? Paljon on kuultu myös Nokialle viime vuosina iskeneestä arrogantista asenteesta; onko se totta ja kuinka se näyttäytyy? Tässä on joitakin kysymyksiä, jotka panevat ajattelmaan, että tämän ryhmän siirtymisestä ei taida seurata pelkästään hyvää...

Luovuus, fokusointi ja tarkkaavaisuus

Olen monessa yhteydessä korostanut monenlaisen osaamisen yhdistämistä luovuuden lähteenä. Meidän tulisi pyrkiä ylittämään rohkeasti ennakkoluuloja ja toimia älyllisen ristipölytyksen prosesseissa eritaustaisten ihmisten kanssa. Erilaisuus on luovuuden ja innovaatioiden ruokaa. Toisaalta liike-elämässä on vannottu fokusoitumisen perään; turhat rönsyt on karsittava pois, koska syövät resursseja määritellyltä ydinkompetenssilta. Yritykset näyttäisivät olevan tehokkaimmillaan kun ne toimivat arvoverkostoissa keskittyen omaan ydinosaamiseensa.

Kuinka fokusoituminen ja erilaisuuteen pohjautuvat älyllisen ristipölytyksen prosessit on sovitettavissa yhteen? Ratkaisua voi lähteä hakemaan esimerkiksi amerikkalaisen luovuustutkija Csikszentmihalyin viljelemän tarkkaavaisuus-käsitteen avulla. Meillä - yksilöillä ja yrityksillä - tulisi olla tietty fokus tai visio, jonka kautta tarkkailemme asioita. Sen seurauksena luemme ympäristöämme tämän meille tärkeän vision näkökulmasta. Otan esimerkin omasta elämästäni: kun lapseni äiti oli raskaana, näin raskaana olevia naisia joka puolella. Tarkkailin maailmaa minulle tärkeän asian näkökulmasta. Ennen sitä ja sen jälkeen en raskaana olevia naisia juuri ole havainnut. Tarkkaavaisuuteen voidaan siis vaikuttaa hyvin voimakkaasti nostamalla ihmisten tietoisuuteen havainnointia ohjaavia asioita.

Samalla tavalla yrityksellä on oltava fokusoitunut visio, jonka henkilöstö kokee tärkeäksi ja jonka kautta se tarkkailee maailmaa. Rajoittuminen tarkkailussa vain kapeaan näkökulmaan vie nykyisessä monimutkaisessa maailmassa kuitenkin tuhon tielle. Tarkkailun on oltava monipuolista ja esimerkiksi tekniikkaa, bisnestä ja taidetta yhdistävää. On haettava rohkeasti erilaisuudesta uusia näkökulmia ja ratkaisuja vision toteuttamiseen. Tätä prosessia pystytään edistämään esimerkiksi henkilöstön pätevyyden tunnetta lisäämällä ja uusilla henkisiä siiloja murtavilla menetelmillä.

Adam Smith ja nykyaika

Adam Smithiä pidetään yleisesti taloustieteen isänä. Smith vaikutti 1700-luvulla ja häntä on pidetty muun muassa uusliberaalien ajatusten takuumiehenä. Hän oli moraalifilosofina itse asiassa hyvin monipuolinen ajattelija. Smithin pääteos oli vuonna 1776 ilmestynyt Kansakuntien varallisuus. Maailma on muuttunut neljännesvuosituhannessa melkoisesti. Onko hänen ajatuksillaan vielä käyttöä? Tarkastelen asiaa  muutaman esimerkin avulla.

Kansojen varallisuuden toisessa kirjassa Smith toteaa: ”Ei oluttupien lukuisuus aiheuta yleistä taipumusta juoppouteen yhteisen kansan keskuudessa, vaan tämä taipumus antaa välttämättä työtä monelle oluttuvalle.” Tässä Smith lähettää terveisiä erityisesti ministeri Päivi Räsäselle.

Neljännessä kirjassa sanotaan: ”Yritys lisätä jonkun maan varallisuutta tuomalla sinne tai pidättämällä siellä tarpeeton määrä kultaa ja hopeaa on yhtä järjetön, kuin jos yritettäisiin yksityisperheen hyvinvointia pakottamalla ne pitämään tarpeetonta määrää keittiökalustoa.” Tämä kannatta hallituksen muistaa kun se pohtii vaihtotasetta ja hyvinvointia.

Taas toisessa kirjassa todetaan: ”Italia nauttii edelleen kunnioitusta muistomerkkien suuren lukumäärän johdosta, vaikkakin varallisuus, joka ne on tuottanut, on hävinnyt, ja vaikka niitä suunnitellut nerous näyttääkin sammuneen, kenties siksi, ettei sillä ole enää ollut samaa käyttöä.” Mitä sanot tähän, Berlusconi?

Kansankuntien varallisuuden viidennessä kirjassa on kirjoitettu: ”Osakeyhtiön toimintaa hallitsee aina johtajisto, joka on monessa suhteessa alisteinen omistajien muodostamalle hallitukselle. Suurin osa omistajista ei kuitenkaan edes teeskentele ymmärtävänsä mitään yhtiön toiminnasta. Tällaisten yhtiöiden johtajat hallinnoivat pääasiassa muiden rahoja eikä omiaan, joten ei voi olettaa, että he katsoisivat niiden perään samalla kiihkeällä valppaudella kuin yksityisesti omistettujen yritysten johtajat yleensä katsovat.” Smith pitää kasvollista omistajuutta suositeltavana.

Moraalituntojen teorian neljännessä osassa Smith lähtee vaarallisille vesille: ”Kauniimmalla sukupuolella, jolla yleensä on enemmän hellyyttä kuin meillä, harvoin on paljonkaan jaloutta.” Tähän minulla ei ole kommenttia…

Top-down ja bottom-up

Suomalaisen julkisen sektorin rakenteet vaativat muutoksia. Nyt käynnissä oleva kuntarakenteen muutosprosessi on kuitenkin vaarassa muuttua rakenenmuutosprosessin irvikuvaksi.

Hallitus lähti asiassa liikkeelle osin harkitsemattomasti top-down -asenteella, mikä on aiheuttanut keskustelun suuntautumiseen pois itse asiasta. Käytävät maakuntakierokset eivät tässä enää juurikaan auta. Sekaannusta on omiaan lisäämään se, että mantrana hoetut suuruuden ekonomien edut eivät tässä prosessissa ole ollenkaan itsestään selviä. Liitosprosesseja voidaan tehdä sekä onnistuneesti että epäonnistuneesti. Keskustelussa olisi pitänyt ottaa huomioon alusta lähtien myös bottom-up -periaate.

Asetelma on luonut hedelmällisen maaperän pienten kuntien pelottomien "yksinäisten ratsastajien" esiintulolle. He puolustavat kuntansa itsenäisyyttä henkeen ja vereeen faktoista välittämättä. Tässä keskutelussa sorrutaan esimerkiksi epäilyttäviltä näyttävien ulkoistusratkasujen rakenteluihin. Näiden menestyksestä on vielä vähemmän pitkän aikavälin evidenssiä kuin kuntien yhdistämisistä. Herää myös epäilys, ovatko nämä kuntien itsenäisyyden puolustajat liikkeellä kunnan edun vai oman intressipiirinsä edun ajamina.

Nykyinen keskustelu on aika surullista seurattavaa.

Aloitus

Mikään ei ole ikuista ja sitkeimmätkin linnakkeet lopulta murtuvat. Oltuani ennen vain reaalimaailmassa olen viimeisen viiden kuukauden aikana siirtynyt virtuaalitodellisuuteen. Ennen minulle tuntemattomat facebookit, twitterit, linkedinit ja academia.edut ovat nyt tulleet mukaan lähes päivittäiseen elämääni.

Miksi näin on tapahtunut. Maailma on muutenkin ympärillä kovin pirstailoitunut. Ennen oli junamatkoilla aikaa syventyä kunnolla lukemiseen; nyt aika tahtoo kulua verkossa pomppimiseen. Kuitenkin se tuntuu jostain syystä osittain mielekkäältä. Jatkan verkkoilua ainakin toistaiseksi ja koetan keksiä mistä löydän ajan syvälliseen ajatteluun.

Ja nyt vielä viimeisenä villityksenä tämä blogi. Tarkkaa syytä senkään aloittamiselle en osaa sanoa. Lienee kuitenkin hyvä areena asioiden kirkastamiselle itselleni. Ehkäpä tulee kirjoitettua joskus myös poikkeuksellisesti joku ajatus, joka kiinnostaa jotakuta muuta. Ammattini puolestahan mietiskelen erityisesti luovuuteen ja innovatiivisuuteen liittyviä asioita, mutta yleisemmätkin yhteiskunnalliset asiat kiinnostavat. Tällä hetkellä minua kiinnostaa erityisesti,  miksi pieni ei enää olekaan kaunista.

Tästä se lähtee!