Suomen Urheiluliiton päätös jättää lähettämättä urheilijoita alle 17-vuotisten Olympialaisiin Nanjingiin on herättänyt keskustelua mediassa, erityisesti sosiaalisessa mediassa. Yleisurheilijan urapolun asiantuntijoita on riittänyt ja kommentteja on lennellyt. Urheiluliiton päätös asiasta tehtiin perusteellisen harkinnan jälkeen jo marraskuussa. Koska päätöksen arvostelijoilla on toki oma pointtinsa, selvennän hieman päätöksen perusteita.
Urheiluliiton valmennussektori pohti asiaa ja päätyi siihen, että kolmen viikon kisamatka sisältäen mahdollisesti vain yhden kilpailun ei palvele nuoren urheilijan kehittymistä parhaalla mahdollisella tavalla. Urheiluliiton hallitus teki asiassa valmennusjohtajan esityksestä yksimielisen päätöksen. Samansuuntaisia ajatuksia on ollut muuallakin; Ruotsin ja Norjan yleisurheiluliitot ovat myös päättäneet jättää lähettämättä joukkueita kisoihin.
Kisojen konseptihan vaatii paikalla oloa koko kisojen ajan. Huikea elämysmatkahan reissu tietysti olisi, mutta se ei olisi yleisurheilijan urapolun näkökulmasta välttämättä eduksi. Lahjakkaalle nuorelle on tarjolla matkan varrelle yllin kyllin MM- ja EM-tasoisia kilpailuja matkalla kohti tavoittelemaamme aikuisiän huippua. Twiiteissä on korostettu Urheiluliiton typeryyttä, koska kisajärjestäjät maksaisivat matkat. Ilmaiset matkat eivät ole riittävä peruste; eiväthän huiputkaan joka paikkaan mene vaikka heille siitä maksettaisiin jopa huimia summia.
Sitten siirryn vähän yhteiskunnallisempaan ilmiöön. Kuinka tästä marraskuussa tekemästämme päätöksestä nyt tällainen helkkarinmoinen haloo syntyi? Taustalla on pitkäaikainen prosessi, jossa Olympiakomitean työntekijän sitkeällä kulissivaikuttamisella on keskeinen osuus. Koska toisenlaiseenkin päätökseen löytyy tiettyjä perusteita, tässä on ollut hyvä tilaisuus saada Urheiluliiton tekemä työ näyttämään ihan päättömältä. Sopiva määrä menneisyyden painolasteja on ollut vielä vauhdittamassa asioiden kulkua. Sitten kun samoin ajattelevan lähipiirin tuella saadaan tietty kriittinen massa ylitettyä, vyöry on valmis. Tällaisen vaikuttamisen mahdollisuuden nykyinen mediakenttä oivallisesti tarjoaa. Sosiaalisella medialla ei ole suhteellisuudentajua ja lyöntikilpailuun on hyvinkin niukalla asioihin perehtymisellä helppo yhtyä. Tutkijanammattini näkökulmasta tämä on äärimmäisen mielenkiintoista ja johtamisnäkökulmasta mukavan haastavaa.
Me Suomen Urheiluliitossa kestämme tämän arvostelun. Tavoitteenamme on suomalalaisen yleisurheilun tason nosto strategiaamme pohjautuen. Näemme arvostelijoiden osin hyvätkin pointit, koska niistä paljon päätöstä tehdessä keskustelimme. Vyörytyksestä huolimatta emme näe perusteita päätöksemme muuttamiselle. Menestyäkseen kannattaa mennä joskus jonoja vastaan eikä jonojen mukana. Ja tekihän päätöksen kaiken kukkuraksi Suomen Urheiluliitto, ei Suomen Tuuliviiriliitto.
