Lueskelin
pääministerin johtaman Tutkimus- ja innovaationeuvoston linjausta "Uudistuva Suomi: tutkimus- ja innovaatiopolitiikan suunta 2015-2020". Linjauksessa on
paljon tavaraa ja aihealuetta on käsitelty kattavan monipuolisesti.
Tällaisten linjausten teko on äärimmäisen hankalaa ja dokumentti
ei ole huono. Toisaalta siitä jää kuva toiveiden tynnyrinä ja toiveiden
toteuttamisesta jää pelottavan hämmentävä kuva. Hämärän peittoon jäävät
esimerkiksi mitä oikeasti tarkoitetaan sellaisilla osin ristiriitaisilla
käsitteillä kuten erikostuminen / rajojen ylittäminen, korkeatasoinen tutkimus
/ tutkimuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus tai julkisen vallan tehostaminen /
innovaatioiden edistäminen. Yksi mieltäni askarruttava kysymys koskee jo sitä,
millaista tutkimusta tulisi tukea muuttuvassa maailmassa.
Lähdetäänpä
tarkastelemaan bisneslogiikan muutosta tutkimuksen määrittelyn pohjaksi. Vielä
parinkymmenen vuoden takaisten käsitteiden kuten klusterit, arvoketjut ja
ydinosaamiset hyödyllisyys taloudellisen ajattelun pohjana alkaa olla
henkitoreissaan. Kuitenkin vielä Nokian nousu tapahtui tuossa entisessä
maailmassa. Maailma rakentui pitkälti siinä ympäristössä, jossa tiedettä
tehtiin yliopistoissa sekä tutkimuslaitoksissa ja näitä tuloksia sovellettiin
yritysten tuotekehitysosastoilla ja viimein tuotteet saavuttivat kuluttajan.
Tämä malli on vaarassa, sillä tunnettu innovaatiotutkija von Hippel jopa ennustaa
yritysten T&K-osastojen häviävän lähitulevaisuudessa uuden bisneslogiikan
vuoksi.
Internettalous on
nimittäin muuttanut tilannetta merkittävästi: uuden bisneslogiikan ydintermejä
ovat ekosysteemit, kehitysalustat, lähiteknologiat, arvoverkostot, joukkoistaminen
jne. Dataa ja toimijoita on verkossa valtavasti ja kyse on ympäristön
oikeanlaisesta hyödyntämistä kokeilevissa prosesseissa enneminkin kuin
tieteellisestä ongelmanmäärittelystä ja siihen liittyvästä perinteisestä
tieteellisestä prosessista. Perinteiset
tutkimusmallit ovat monessa tilanteissa auttamattoman hitaita eikä niissä ole
totuttu tarvittaviin kokeileviin monimutkaisten informaatiovirtojen ja toimijoiden
hallintaan. Alla olleva Digile Oy:n diasarjasta otettu kuva havainnollistaa tilannetta.
Edellä oleva
juoksutus tähtää sen ymmärtämiseen, kuinka tärkeää on ymmärtää, millaista ”huippututkimusta”
tarvitsemme nykyaikana edistääksemme innovaatiotoimintaa. Tarvitsemme edelleen ilman
muuta alempaa polkua noudattavia prosesseja, joista syntyy innovaatioita pitkällä
tähtäimellä. Mutta missä on tila ylemmän tien tutkimukselle? Kuinka Suomen
akatemia suhtautuu tällaiseen tutkimukseen? Esimerkiksi Tekes vaatii SHOK:ien (strategisen
huippuosaamisen keskittymät) hankkeilta tutkimuksellisuutta. Valitettavasti
kuitenkin lähes ainoana tutkimuksellisuutena tunnutaan hyväksyvän kuvion alemman
polun tie. Näin ei saisi olla, vaan myös kokeileviin prosesseihin olisi
panostettava tutkimuksellisesti, jotta innovaatioita syntyisi.
Miksi näin ei
tehdä? Uskon, että käytäntöä lähellä olevaan tutkimukseen liittyvä viitekehys
puuttuu politiikkaa suuntaavien ja rahoitusta myöntävien ihmisten päistä.
Kuitenkin tälle on luonut pohjaa jo filosofi ja fenomenologi Husserl
1800-luvulla jakamalla tieteen eksaktiin ja ankaraan suuntaukseen. Eksaktia
tiedettä ohjaavat teoria ja perinteiset tieteelliset menetelmät, ankaraa käytäntö
kaikessa ankaruudessaan. Käytäntölähtöiselle tutkimukselle on myös tämän
jälkeen luotu mielestäni kestävä pohja, mutta se on valitettavasti jäänyt niin
keskusteluissa kuin rahoituksessakin pieneen marginaaliin.
Väitän, että yksi
tärkeimmistä tutkimus- ja innovaatiopolitiikan tehtävistä on internettalouden
vaatiman tutkimuksen linjaaminen ja sen toteuttamien myös käytännössä. Nyt tätä
ei ole valitettavasti tehty.
