Monet entiset totuudet
joutuvat kyseenalaisiksi kun globaali toimintaympäristö muuttuu radikaalisti.
Globaalia muutosta voi kuvata parhaiten kolmoisvelkaantumisen käsitteen avulla.
Maailma velkaantuu kolmella tavalla: ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti.
Nykymenolla
olemme tuhon tiellä. Perinteinen strategiakonsultointi ja siinä käytetyt menetelmät
jatkavat tällä tiellä. Asiat on nähtävä ja tehtävä toisin. Tässä tilanteessa on
pystyttävä hahmottamaan ja rakentamaan uusia mahdollisia maailmoja, joissa
vapaudutaan kolmoisvelkaantumisen kierteestä. Yhteiskunnallisesta kitkasta
johtuen näiden maailmojen rakentamiseen tarvitaan uusia tajunnan räjäyttäviä ja
uudelleen kokoavia menetelmiä ja todellista heittäytymistä muutoksen tekemiseen
”nyrkit savessa”.
Omien
joukkojen kanssa olemme tutkineet yhdessä Stanfordin yliopiston kanssa muun
muassa niin sanottua DARPA:n mallia ja soveltaneet niitä oppeja omissa menetelmissämme.
DARPA on USA:n puolustusvoimia lähellä oleva yksikkö, jossa on kehitetty
esimerkiksi internet ja GPS. Niiden kehittäminen on vaatinut erityisiä visionäärisiä
menetelmiä. Kehittäminen perustuu radikaaliin visioon ja sen rohkeaan eteenpäin
viemiseen. Erilaiset tasapäistämiseen kuuluvat toimintatavat, kuten
vertaisarviointi, pidetään tästä prosessista kaukana ja uusi maailma alkaa
rakentua.Muutos ei synny kuitenkaan pelkästään visioimalla vaan muutokset on myös toteutettava. Muutosprosessissa tarvitaan älyllistä ristipölytystä yli rajapintojen. Taiteen menetelmät ovat osoittautuneet ylivertaiseksi, kun murretaan uusien polkujen esteenä olevia siiloja. Näillä menetelmillä tehdään näkymätön näkyväksi. Siis tunkeudutaan eri toimijoiden näkymättömiin arvoihin, uskomuksiin ja kulttuurisiin käsityksiin, joiden ristiriita vaikeuttaa tulevan maailman rakentamista. Uusi suunta saadaan aikaan minimikitkalla: radikaalit muutokset saadaan toteutettua ja tekijöiden motivaatio muutokseen säilyy korkeana.
Olen
menettänyt uskoni perinteiseen strategiatyöskentelyyn. Sen vaikuttavuus on
osoittautunut heikoksi. Darpalaisella visioinnin mallilla ja taiteen menetelmien soveltamisella muutokseen voidaan luoda uusi mahdollinen maailma strategiakonsultointiin. Jos haluat todella irrottautua nykyiseltä
polulta, luoda vision uudesta mahdollisesta maailmasta ja toteuttaa tämän
vision, jatkan mielelläni älyllistä (tai älytöntä) ristipölytystä
asiasta.