Mikäli ei lähdetä
alentuvan talouskasvun tielle (käytännössä mahdottomuus), ainoa keino
kolmoisvelkaantumisen estämiseen on tuottavuuden lisääntyminen. Sana ”tuottavuus”
saa monet meistä siilipuolustukseen; onhan esimerkiksi valtion tuottavuusohjelma
ollut lähes irvikuva sille tuottavuudelle mitä tässä tarkoitan. Meidän tulee
pystyä hyödyntämään olemassa olevia luonnonvaroja tehokkaammin, ja meidän on
opittava repimään tuottavuutta prosesseista ei ihmisistä. Säästetään
luonnonvaroja, rahaa ja ihmisiä. Monesti sen jälkeen väärässä ollut
nobelisti Paul Krugman totesi vuonna 1994: “Productivity is not everything but
in the long run it is almost everything”. Tuossa lausunnossaan hän oli kirotun oikeassa.
Kuinka
tuottavuutta voidaan parantaa? Euroopan Komissio on todennut Euroopan olevan
tuottavuusloukussa (productivity gap). Syynä tähän nähdään
innovaatiojärjestelmän toimimattomuus ja kykenemättömyys soveltaa
tietotekniikkaa. Olen hyvin pitkälle samaa mieltä; tiede ja käytäntö eivät
kohtaa riittävällä tavalla. Edelleen näytetään luottavan liikaa tieteen
työntöön ja ihminen unohtuu. Komission listaan lisäisin vielä kolmanneksi
tekijäksi johtamisen ja prosessien kehittämisen. Elämme edelleen siiloutuneessa
yhteiskunnassa ja siiloutuneissa organisaatioissa; tuottavuushyödyt jäävät
saavuttamatta monimutkaistuvien ongelmien edessä.
Taloudellisesta
kasvusta 80% selittyy tuottavuudella ja tuottavuudesta 80% innovaatioilla. “Production
and use of knowledge is at the core of value-added activities, and innovation
is at the core of growth” sanoivat Archibugi ja Michie vuonna 1995. Ratkaisuna kolmoisvelkaantumiseen ovat
uudenlaiset TUOTTAVUUSINNOVAATIOT. Ne voivat olla hyvin monenlaisia. Ne eivät
synny yleensä yhden tieteenalan sisällä eivätkä perinteisillä tavoilla.
Tarvitaan rohkeita uusia menetelmiä.
Mitä sellaiset
ovat? Niiden kuvaamiseen ei lyhyt blogimoodini riitä. Päätänkin kirjoitukseni
pieneen mainokseen. LUT:n tuotantotalouden tiedekunta on ottanut toimintansa
keskiöön tuottavuusinnovaatiot. Yhdistämme toiminnassamme perinteisiä
insinööritieteitä epäortodoksisiin menetelmiin. Linkissä on nähtävissä diaversio
toimintafilosofiastamme.
Slideshow in English.
On tartuttava
härkää sarvista! Apuakin on saatavilla.