Uudet mahdolliset maailmat ja strategiakonsultointi

Monet entiset totuudet joutuvat kyseenalaisiksi kun globaali toimintaympäristö muuttuu radikaalisti. Globaalia muutosta voi kuvata parhaiten kolmoisvelkaantumisen käsitteen avulla. Maailma velkaantuu kolmella tavalla: ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti.

Nykymenolla olemme tuhon tiellä. Perinteinen strategiakonsultointi ja siinä käytetyt menetelmät jatkavat tällä tiellä. Asiat on nähtävä ja tehtävä toisin. Tässä tilanteessa on pystyttävä hahmottamaan ja rakentamaan uusia mahdollisia maailmoja, joissa vapaudutaan kolmoisvelkaantumisen kierteestä. Yhteiskunnallisesta kitkasta johtuen näiden maailmojen rakentamiseen tarvitaan uusia tajunnan räjäyttäviä ja uudelleen kokoavia menetelmiä ja todellista heittäytymistä muutoksen tekemiseen ”nyrkit savessa”.

Omien joukkojen kanssa olemme tutkineet yhdessä Stanfordin yliopiston kanssa muun muassa niin sanottua DARPA:n mallia ja soveltaneet niitä oppeja omissa menetelmissämme. DARPA on USA:n puolustusvoimia lähellä oleva yksikkö, jossa on kehitetty esimerkiksi internet ja GPS. Niiden kehittäminen on vaatinut erityisiä visionäärisiä menetelmiä. Kehittäminen perustuu radikaaliin visioon ja sen rohkeaan eteenpäin viemiseen. Erilaiset tasapäistämiseen kuuluvat toimintatavat, kuten vertaisarviointi, pidetään tästä prosessista kaukana ja uusi maailma alkaa rakentua.

Muutos ei synny kuitenkaan pelkästään visioimalla vaan muutokset on myös toteutettava. Muutosprosessissa tarvitaan älyllistä ristipölytystä yli rajapintojen. Taiteen menetelmät ovat osoittautuneet ylivertaiseksi, kun murretaan uusien polkujen esteenä olevia siiloja. Näillä menetelmillä tehdään näkymätön näkyväksi. Siis tunkeudutaan eri toimijoiden näkymättömiin arvoihin, uskomuksiin ja kulttuurisiin käsityksiin, joiden ristiriita vaikeuttaa tulevan maailman rakentamista. Uusi suunta saadaan aikaan minimikitkalla: radikaalit muutokset saadaan toteutettua ja tekijöiden motivaatio muutokseen säilyy korkeana.

Olen menettänyt uskoni perinteiseen strategiatyöskentelyyn. Sen vaikuttavuus on osoittautunut heikoksi. Darpalaisella visioinnin mallilla ja taiteen menetelmien soveltamisella muutokseen voidaan luoda uusi mahdollinen maailma strategiakonsultointiin. Jos haluat todella irrottautua nykyiseltä polulta, luoda vision uudesta mahdollisesta maailmasta ja toteuttaa tämän vision, jatkan mielelläni älyllistä (tai älytöntä) ristipölytystä asiasta.

Niukkuuden rikkaus

Osallistuin eilen tulevaisuusseloteon ennakointiprosessin Lappeenrannan tilaisuuteen. Tilaisuuden aiheena oli "niukkuuden mahdollisuudet". Keskustelu oli ihan hyvää ja pyöri alussa lähinnä luonnonvarojen niukkuuden tarjoamien haasteiden ja mahdollisuuksien ympärillä. Myöhemmin keskustelu levisi moniin suuntiin ja lopulta päällimäiseksi mieleeni jäivät spiritin, itseluottamuksen ja yhdessä tekemisen teemat. Hyviä asioita!

Mutta palataanpa hetkeksi niukkuuden teemaan. Maailmalla on viime vuosina alettu puhua ilmiöstä nimeltä "frugal innovation" tai "reverse innovation". Nämä termit yhdistetään erityisesti kehittyvillä markkinoilla tapahtuvaan niukkaan innovointiin. Kun on vähän taloudellisia resursseja, joudutaan kehittämään länsimaiden näkökulmasta usein osin jopa alkeellisia innovaatioita. Mikäli nämä innovaatiot käyttävät vielä taloudellisesta niukkuudesta johtuen vähäisesti matriaaleja, voidaan päästä lähelle kestävän  innovoinnin maailmaa. Tämä luo suomalaisille innovoijille uusia haasteita - ja mahdollisuuksia.

Me kehitämme ja olemme ylpeitä huippuluokan teknologiaa sisältävistä tuotteistamme. Usein jää huomaamatta, että tällaisen tuotteen ja kehittyvien markkinoiden tarpeiden välillä on ammottava aukko. Kun esimerkiksi kehittyvällä markkinalla materiaalien kantolaite on ihminen, on turha kaupata miljoonien high tech -härveliä siihen tarpeeseen koska sitä ei ole mahdollista hankkia. On löydettävä markkinoille mahdollisia ratkaisuja, jotta voidaan hyödyntää kehittyvien markkinoiden voimakas kasvu.

Edellä mainitussa tilanteessa on keskeistä saada tuotekehitysinsinööri ajattelemaan markkinan ehdoilla. Sitä tuskin voi tehdä suljetussa laboratoriossa. Keskeistä on lähteä tutustumaan markkinaan ja ottaa käyttäjä mukaan innovointiprosessiin. Tähän prosessiin tulisi käyttää uusia menetelmiä ja työkaluja. Niitä olemme mekin tutkineet, testanneet ja hyviksi havainneet. Parhaassa tapauksessa voimme luoda testiympäristöjä, joissa markkinan ja tuotekehittäjän välinen siilo murretaan ja rakennetaan yhdessä uusia mahdollisia maailmoja. Olisikohan tällaiselle ajattelulle sijaa Suomen innovaatiopolitiikassa?

Älykäs erikoistuminen

Euroopan tasolla on alettu puhua älykkäästä erikoistumisesta (smart specialisation) keskeisimpänä innovaatiopolitiikan konseptina. Suomessa tähän keskusteluun ei ole juurikaan syvällisesti paneuduttu, vaan älykkään erikoistumisen teema on syrjäytetty nopeasti kommentein ”se on meillä osaamiskeskusohjelmalla jo hoidettu” tai ”tämä on EU-jargonia; smart sitä ja smart tätä”.

Kaikista suomalaisen innovaatiopolitiikan ansioista huolimatta älykästä erikoistumista Suomessa ei ainakaan aluetasolla ole tehty ja konseptin syvintä olemusta ei ole lähdetty edes kunnolla ruotimaan. Jako klustereiden alueellisiin vetovastuisiin ja niihin liittyvät toimenpiteet ovat alueilla jääneet osin ylimalkaisiksi. Ottakaamme esimerkiksi Lappeenrannan-Imatran seutu, joka klusterijaolla sai itseoikeutetusti metsäklusterin vetovastuun osaamiskeskusohjelman viimeistä vaihetta synnytettäessä. On kuitenkin on ollut helppo huomata, että toimenpiteet ovat jääneet valitettavan yleiselle tasolle eikä vaikuttavia ja yhteistoiminnallisia innovaatioverkostoja ole riittävästi syntynyt.

Innovaatiokeskittymäajattelu pitää sisällään uudenlaista dynamiikkaa; varsinkin jos se yhdistetään aluetasolla älykkään erikoistumisen ajattelumalliin. Työ- ja elinkeinoministeriön tiedossa olevat innovaatiokeskittymäkriteerit mahdollistavat vallan mainiosti tämän yhtälön. Tuleehan innovaatiokeskittymän sisältää edelläkävijämarkkinoita, avoimia testiympäristöjä ja kansainvälisiä verkostoja, jotka tukevat älykästä erikoistumista.

Palataan Lappeenrannan-Imatran seudulle. Innovaatiokeskittymän elementtejä ei tule etsiä hahmottomasta suurklusterista, vaan esimerkiksi Suomen vahvimpaan energiatutkimukseen pohjautuvasta puhtaan energian nichestä (jossa metsäklusteri voi olla merkittävä toimija) tai esimerkiksi terveydenhuoltosektorin uudistamisesta, josta hyödyt saadaan paitsi toiminnan tehostamisesta myös lisääntyvästä terveysturismista. Näiden älykkään erikoistumisen innovaatiokeskittymäverkostojen tulee olla niin konkreettisia, että keskeiset toimijat näkevät toistensa ”silmämunat” ja ryhtyvät konkreettisesti luomaan alueelle maailmanluokan tutkimus- ja sovelluslaboratoriota.

Innovaatiokeskittymät

Suomen viime aikojen yksi keskeisemmistä innovaatiopolitiikan välineistä on ollut osamiskeskusohjelma eri vaiheissaan. Ohjelmasta on tullut jopa kansainvälinen benchmarking-kohde. Osaamiskeskusohjelmien kautta avulla on pyritty nostamaan kärkiklusteriden kilpalukykyä eri alueiden vetovastuulla ja yhteistyönä. Osaamiskeskusohjelman viimeinen vaihe päättyy ja parhaillaan ollaan rakentamassa uutta apparaattia innovaatiotoiminnan tueksi.

Työvoima- ja elinkeinoministeriössä puhutaan innovaatiokeskittymämallista osaamiskeskusohjelman jatkona. Innovaatiokeskittymät olisivat globaalisti vetovoimaisia osaamiskeskittymiä, joissa jyllää dynaaminen innovaatioiden ekosysteemi. Tietojeni mukaan innovatiokeskittymien kriteeristö koostuu kolmesta pilarista: edelläkävijämarkkinat, kehitysympäristöt ja vetovoimaisuus. TEM:in kriteeristöt ovat varsin oikean suuntaisia sillä kyse on nimenomaan uusien innovaatioympäristöjen luomisesta.

Innovaatiokeskittymissä korostetaan julkisen sektorin ja yksityisen sektorin yhteeistyötä. On pystytttävä luomaan uudenlaisia älykkään erikoistumisen innovaatioverkostoja, joissa testimarkkinoita ja kehitysympäristöjä synnytetään toimialarajoja murtaen. Eri alueellisten yksiköiden  on nähtävä itsensä osana innovaatiokeskittymiä eivät vain omien toimialojen mekaanisina hoitajina.

Mikäli alueellisen innovaatiotoiminnan kärjeksi halutaan esimerkikis puhdas energia,  on vaikea kuvitella uskottavaa innovaatiokeskittymää testiympäristöineen ilman kunnallisen energiayhtiön voimakasta roolia. Mikäli kunnallinen jätehuoltoyhtiö haluaa toimia vain perusbisneksessään eikä sitä kiinnosta yhteisiin innovaatioverkostoihin osallistuminen ei innovaatiokeskittymää alalle synny, vaikka alueella olisi kuinka hyvänsä voimakasta alan tutkimusta. Jos uusia terveydenhuollon järjestelmiä halutaan testata, on kunnallisen terveydenhuoltojärjestelmän nähtävä roolinsa osana innnovaatiokeskittymää jne.

Toimiva alueellinen innovaatiokeskittymä ja innovaatioiden ekosysteemi vaatii (sekin) siilojen murtamista ja myös kunnalisten päättäjien nousua poteroistaan. Jos tähän (ja kansainväliseen verkostoitumiseen) pystytään, innovaatiokeskittymällä on hyvät mahdollisuudet menestyä suurten metropolien ulkopuolellakin.

Kolmoisvelkaantuminen

Velka on veli otettaessa veljenpoika maksetaessa, sanoo vanha kansanviisaus korostaen velkaantumisen mahdollista turmiollisuutta. Pankkijärjestelmän ja velkaantumisen avulla maailmaa on kuitenkin kuitenkin pystytty rakentaman "etuajassa"; uusia investointeja ja kehitysprojekteja on saatu liikkeelle, vaikkei näihin tarvittuja varoja ole ennakkon pystytty ansaitsemaan. Velka on rasvannut talouskoneistoa ja kehitys on kehittynyt. Velan määrän on kuitenkin oltava tietyissä rajoissa tuottavuuskehityksen kanssa, muutoin lopulta koettavat ankeat ajat. Tästä meillä Euroopassa on saatu hyviä, tai siis huonoja, kokemuksia.

Uutena terminä keskusteluun on tullut "kolmoisvelkaantuminen". Onko se kolminkertaista taloudellista velkaantumista? Ei. Kyse on vielä vakavammasta asiasta; kolmoisvelkaantumisessa kyse on taloudellisen velkaantumisen lisäksi ekologisesta ja sosiaalisesta velkaantumisesta. Otamme jatkuvasti maapallolta ekologista velkaa: maapallon luonnonvarojen kestokyky riittää vuosittain elokuuhun asti, lopun vuodesta kulutamme velaksi. Kukahan tämänkin velan maksaa? Sosiaalinen velkaantuminen näkyy selvästi ihmisten keskuudessa: yli miljoona suomalaista käyttää psyykeeseen vaikuttavia lääkkeitä kun unilääkkeet lasketaan mukaan. Pahoinvoinnista saa nähdä jatkuvasti myös valitettavia uutisia tiedotusvälineissä.

Kolmoisvelkantumisessa on siis kyse erittäin vakavista asioista. Helppoja ratkaisuja ei ole olemassa. Kyse on varmaankin pitkälti asennemuutoksesta, mutta myös konkreettisia työkaluja kolmoisvelkaantumisen ongelmien ratkaisemiseen tulisi etsiä. Mutta työkaluja minkä ongelmien ratkaisemiseen?

Mitä enemmän katson ympärilleni, sitä enemmän ongelmien syynä siiloutumisen. Teemme jatkuvasti pöljiä ratkaisuja koska toimimme eräänlaisissa siiloissa emmekä näe kokonaisuuksia ympärillämme. Kun suunnittelemme kaupunginosia, asuntoja, järjestelmiä, tuotteita jne. kukin suunnitteleva kuppikunta katsoo asioita vain omasta näkökulmastaan. Näin syntyy kokonaisuuksia, jotka ovat taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestämättömiä.

Asiat on viimeinkin alettava tehdä toisin! Keinoja on olemassa ja niitä on edelleen kehitettävä. Aion edelleen keskittyä siilojenmurtamisbisnekseen: tutkimuksessa ja käytännön tekemisessä.

Mihin menet huippu-urheilu?

Minua pyydettiin olympiakomitean ryhmään pohdiskelemaan huippu-urheilun tulevaisuutta. Kirjailinpa alle jotakin ensimmäisiä ajatuksiani...

Huippu-urheilun toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viimeisen sadan vuoden aikana niin Suomen sisällä kuin suomalaisen urheilun suhteessa muuhun maailmaan. Sata vuotta sitten ja myöhemminkin huippu-urheilulla oli merkittävä rooli kansallisen identiteetin luomisessa ja yksilötasolla kunnian tien kulkemisessa amatöörihengessä kansakunnan kaapin päälle. Kansakunta jakoi hyvin vahvasti yhteisen tajunnan ensin radiota kuunnellen ja myöhemmin yhtä tai kahta televisiokanavaa katsellen. Tähän aikaan tyypillinen urheilun seuraaja oli ladun varressa kököttävä katsoja lehdestä leikattu lähtölista, kynä ja kello kädessään. Yleensä kannustettiin kotikylän urheilijoita, jotka pysyivät seuroissaan koko ikänsä.

Nykyisin maailma on varsin pirstaleinen ja yhteistä tajuntaa kansakunnan sisällä on vaikea tunnistaa. Lajikirjo on entisestä voimakkaasti kasvanut ja huippu-urheiluunkin on pesiytynyt vahvasti bisneshenki sekä ahneuden kulttuuri. Tämä näkyy toisaalta urheilun nopearytmisenä ja valtaissana näkyvyytenä eri tiedostusvälineissä, mutta mahdollisesti myös huippu-urheilua haastavina vastaliikkeinä. Urheilu on valjastettu niiden voimien haltuun, jotka haluavat sen olevan osa bisnes- ja viihdemaailma. Huippu-urheilijat ovat kauppatavaraa.

Keskeinen trendi on ollut myös Euroopan roolin muutos osana maailmaa. Eurooppa on ollut (yhdessä Yhdysvaltojen kanssa) selkeä suunnan näyttäjä niin taloudessa kuin urheilussakin. Se on ollut taloudellinen jättiläinen ja suuri mitalirohmu. Euroopan velkavetoinen talous on nyt jyrkässä alamäessä ja huippu-urheilussa tarvittava dynamiikka alkaa olla hukassa. Nähtävissä on pahimmillaan kurjistuminen pahoinvoivaksi hyvinvointimuseoksi. Näin ei tietysti tarvitse käydä, mutta vaara on ilmeinen.

Millainen rooli huippu-urheilulla voi olla tulevaisuudessa edellä mainittujen trendien mahdollisesti vahvistuessa? Mikä on sen rooli osana bisnes- ja viihdemaailmaa? Onko sillä jotain merkitystä Euroopan ja Suomen hyvinvointiin? Mikä on sen yhteys liikuntaan laajemmin? Kuinka huippu-urheilu muovaa yksilöiden elämän polkuja kulkivatpa ihmiset huippu-urheilijoiksi johdattelevan järjestelmän sisällä tai ulkona?

Henkilökohtaisesti odotan jonkinlaista vastaiskua kaupallisuudelle ja ahneudelle. Huippu-urheilun tulevaisuuden maineenhallinnassa voisi löytyä jotain yhdistelemällä se ladun vieressä seisova katsoja, kestävän kehityksen näkökulma ja ehkä lumilautarinteiltä tuttu riemukas tunnelma. Älylliselle ristipölytykselle on taas tilausta.

Urheiluvalmennuksen ohjenuorana pitäisin sosiaalisen pääoman ja yksilöllisten urapolkujen ristisiitosta. Kuinka saisimme luotua eräänlaisen yhteisöllisen primus/prima inter pares –mallin, joka ponnistaa vahvasta pohjoismaisesta sosiaalisesta pääomasta ja vapaasta yhteiskunnasta. Sosiaalinen pääoma on joka tapauksessa Suomen vahvuus, vaikka muissa pääomissa suhteellinen osuutemme näkyy jatkuvasti heikkenevän.

Valmennuksessa on pakko alkaa pelata yhteen eri lajien välillä. Siilojen on murruttava ja meidän on ruvettava rakentamaan yhdessä ”uusia mahdollisia maailmoja”. Tämä vaatii uutta ”asiantuntijuutta”, jota tutkimusryhmässämme kuvaamme professori Hintikkaa seuraten ”yleiseksi kyvyksi rakentaa mahdollisia maailmoja”. Tällaisissa prosesseissa siilojen murtamiseksi olemme käyttäneet menestyksellisesti esimerkiksi teatteripohjaisia menetelmiä. Siis kokonaan uusia menetelmiä on otettava käyttöön. Keskitetyn suunnittelun topdown-menetelmät eivät toimi.

Urheilijan ja liikkujan urapolkujen hahmottamisen seurauksena on nähtävissä useita pahoja sudenkuoppia, jotka vievät edellytyksiä huippu-urheilun menestykseltä. Esimerkiksi edellisessä kappaleessa mainittuja menetelmiä hyödyntäen on kyettävä muodostamaan ”systeemi-innovaatio”, jossa terveysliikkujan ja huippu-urheilijan urapolut lyövät kättä ainakin polkujen alkuvaiheessa. Näin huippu-urheilun tarvitsema resursointikin saattaisi onnistua paremmin.

Kyä Nokiasta lähtee!

Nokian kurssi on tullut tänään alas blogia kirjotettaessa 5%. Sijoittajien usko yhtiöön tuntuu lopullisesti hiipuvan. Toisten uskon liekki edelleen lepattaa. Jotkut laskeskelevat ehkä patenttisalkun sekä valtauksen ja pilkkomisen varaan, jolloin ostoksella voisi joitain tienata, vaikka Nokia ei itsenäisenä jaksaisikaan. Suomalaisena toivon että tässä kävisi kuitenkin hyvin.

Nokian vaikeuksilla on myös muita yhteiskunnallisia seurauksia Suomelle kuin pelkästään yhtiön oma kohtalo. Yhtiöstä nähdään esimerkiksi vapautuvan työvoimaa, josta voi olla hyötyä uusissa yrityksissä; nämä voivat olla perustettavia tai jo toiminnassa olevia.

Yksi nähtävissä oleva ryhmä on Nokian tuotekehityshenkilöstö. Tällä joukolla voi olla hyvinkin sellaista osaamista, että he pystyvät synnyttämään uutteruudellaan ja keksinnöillään uusia yrityksiä; parhaimmillaan kasvuyrityksiä. He voivat tuoda myös osaamisellaan tarvittavan lisän jo käynnissä olevaan yritykseen kasvusykäykseen. Tämä ryhmä näyttää hyvin potentiaaliselta menestystarinoiden luomiseen.

Toinen ryhmä, joka on voimalla rynnistänyt yhteiskunnan eri alueille, on Nokian erilaisissa johtotehtävissä olleet henkilöt. Mikä on heidän vaikutuksensa suomalaiseen yhteiskuntaan? Onko heidän Nokialla oppimansa yrityskulttuuri ja toimintamallit eduksi uusissa ympäristöissä? Sopivatko edes Nokian menestysaikojen toimintamallit pienempien organisaatioiden johtamiseen? Paljon on kuultu myös Nokialle viime vuosina iskeneestä arrogantista asenteesta; onko se totta ja kuinka se näyttäytyy? Tässä on joitakin kysymyksiä, jotka panevat ajattelmaan, että tämän ryhmän siirtymisestä ei taida seurata pelkästään hyvää...