Palkat, innovaatiot ja pääomat

Taloudellisen tilanteen ja EK:n johtajavaihdosten takia suomalaisten palkkataso on noussut keskeiseksi puheenaiheeksi. Työnantajapuolella nykyinen palkkataso koetaan kilpailukyvyn esteeksi. Itse ruokin omaa ajatteluani lukemalla kahden fiksun miehen ulostuloja asiasta: Mika Anttosen ajatuksia Talouselämästä http://www.talouselama.fi/uutiset/mika+anttonen+palkkojen+alentaminen+pitaa+aloittaa+eliitista/a2160196 ja Antti Hautamäen pohdintoja hänen blogissaan http://www.kestavainnovaatio.fi/.

Anttonen toteaa: "Palkkaratkaisu pitäisi aloittaa taloudellisesta eliitistä. Olisi kovin hienoa, jos suuryritysten johtoryhmät yksipuolisesti alentaisivat itse omia palkkojaan. 10–20 prosentin alennus, ilman mitään ennakkoehtoja. Jos ollaan isänmaan asioista aidosti kiinnostuneita, niin tällaisen esimerkin näyttäminen ei pitäisi olla ylivoimaista." Näin juuri se on. Mikään ei ole johtamisessa niin vaikuttavaa kuin oman esimerkin antaminen. Muutoinkin johtajien kovien palkkojen perustelu yrityksen menestyksen takuuna lienee aikamoinen myytti. Minulla ei ole evidenssiä siitä, että esimerkiksi suuret bonukset ja optiot johtaisivat yritysten menestykseen. Eiköhän Nokiankin alamäki alkanut siitä kun optiomiljonäärien ruuduilla alkoi pyöriä huviloiden ja veneiden kuvia enemmän kuin bisnesanalyysejä.

Hautamäki kirjoittaa blogissaan "Suomalaisen teollisuuden pitäisi nyt huolestua työn tuottavuudesta ja panostaa siihen esimerkiksi ottamalla tehokkaasti käyttöön tietotekniikkaa. Väitän että suomalainen teollisuus on laiminlyönyt työn tuottavuuden nostamisen. Tätä laiminlyöntiä yritetään nyt korjata vaatimalla palkkapidättyvyyttä. Tässä omat laiminlyönnit siirretään työntekijöiden maksettaviksi. Työn tuottavuutta voidaan nostaa innovaatioilla. Väitteeni tarkoittaa tältä kannalta sitä että teollisuutemme ei ole panostanut tuottavuutta lisääviin innovaatioihin, jotka ovat usein yhdistelmiä uudesta teknologiasta ja uusista toimintatavoista." Antin analyysi osuu naulan kantaan. Tuottavuuttavuutta lisäävien innovaatioiden lisääminen pitää teollisuuden Suomessa. Fiksusti toimimalla ja uusia menetelmiä käyttämällä tuottavuutta on parannnettavissa merkittävästi. Me olemme käyttäneet esimerkiksi taiteen menetelmiä menestyksellisesti tuottavuusinnovatioiden luomisessa. Niissä on paljon potentiaalia.

Kilpailu- ja innovaatiokyvyn parantaminen vaatii erilaisia pääomia: esimerkiksi taloudellista pääomaa, henkistä pääomaa ja sosiaalista pääoma. Itse olen korostanut sosiaalisen pääoman erityistä merkitystä, koska sen avulla mobilisoidaan kaikki muut pääomat. Sosiaalisen pääoman keskeisin elementti on luottamus ja siihen liittyvä eri osapuolten keskeinen kunnioittaminen. Anttosen ajatusten toteuttaminen loisi edellytyksiä sosiaalisen pääoman vahvistumiselle, jonka avulla pystyttäisiin edistämään Hautamäen peräänkuuluttamia tuottavuusinnovaatioita uusin ja koko porukan mukaan ottavin menetelmin. Niillä Suomen kilpailukyky turvataan!

SUL:n puheenjohtajaksi?

Suomen Urheiluliiton liittovaltuuston ehdollepanotoimikunta on asettanut minut liiton puheenjohtajaehdokkaaksi. Moni varmaankin ihmettelee toimikunnan aivoituksia, koska olen suurelle yleisölle varsin tuntematon. Toki olen itsekin miettinyt ankarasti, olisinko sopiva tähän tehtävään. Valotan hieman omia ajatuksiani.

Nuoruudessani olen kilpaillut aktiivisesti ja sitä kautta minulle on jäänyt pysyvä rakkaus yleisurheiluun. Nyt myöhemmällä iällä olen toiminut yleisurheilun suurseuran puheenjohtajana. Se on antanut minulle näköalapaikan seurata yleisurheilun kehitystä siellä missä sitä aidoimmillaan tehdään. Muissa urheilun järjestötehtävissä en ole ollut joitakin asiantuntijatehtäviä lukuun ottamatta, mitä monet voivat pitää heikkoutena. Itse näen kuitenkin vahvuutena sen, että pystyn katsomaan liiton ja sen sidosryhmien toimintaa tuorein silmin. Olen eräänlainen sisäpuolinen ulkopuolinen.

Yliopistourallani olen tutkinut keskeisimmin organisaatioiden muutosta ja muutokseen tarvittavaa toimintakulttuuria. Näitä asioita sivuavat innovatiivisuus ja luovuus, joita myös tarvitaan muutoksen aikaansaamiseksi. Positiivisen muutoksen kannalta olen nähnyt siiloutuneisuuden ja kuppikuntaisuuden kaikkein tuhoisimmiksi tekijöiksi. Siispä olen tutkimuksissani paneutunut menetelmiin, joilla siiloja murretaan ja älyllistä ristipölytystä lisätään. Tämä ymmärrys antaa mielestäni hyvän pohjan johtaa niitä toimenpiteitä, joita suomalaisessa huippu-urheilussa ja urheilussa laajemminkin nyt tarvitaan.

Teoriat ovat teorioita eikä niillä pelkästään saada mitään aikaiseksi. Olen kuitenkin alistanut teoriani kovimpaan mahdollisen testiin, käytäntöön. Olen ollut mukana lukemattomissa muutosprosesseissa asiantuntijana. Mutta vielä tärkeämpää, olen johtanut ”nyrkit savessa” monien toimintakulttuurien muutosta. Yksi on 15-vuotinen taival Lahden alueen innovaatiojärjestelmän muuttaminen EU:n ja OECD:n mallialueeksi. Siinä jos missä on tarvittu verkostojen johtamista. Viimeisin urakka on ollut yliopistomme teknistaloudellisen tiedekunnan perusteellinen muutosprosessi. Tarpeettomat siilot on murrettu ja uusi suunta löydetty. Tulin tähän prosessiin Lahden yksiköstä eräänlaisena sisäpuolisena ulkopuolisena ja katselin asioita uudesta vinkkelistä. Siis kyseessä oli hyvin samanlainen lähtökohta kuin nyt SUL:n puheenjohtajuutta harkittaessa.

Edellä olevat ajatukset päässäni annoin suostumukseni ehdokkuuteen. Arto Bryggare on toinen ehdokas. Itse arvostan hänen saavutuksiaan ja asennettaan paljon. Liittovaltuutettujen tehtävänä on päättää, kumpi meistä on puheenjohtajan tehtävään soveliaampi juuri nyt.

Uudet mahdolliset maailmat ja strategiakonsultointi

Monet entiset totuudet joutuvat kyseenalaisiksi kun globaali toimintaympäristö muuttuu radikaalisti. Globaalia muutosta voi kuvata parhaiten kolmoisvelkaantumisen käsitteen avulla. Maailma velkaantuu kolmella tavalla: ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti.

Nykymenolla olemme tuhon tiellä. Perinteinen strategiakonsultointi ja siinä käytetyt menetelmät jatkavat tällä tiellä. Asiat on nähtävä ja tehtävä toisin. Tässä tilanteessa on pystyttävä hahmottamaan ja rakentamaan uusia mahdollisia maailmoja, joissa vapaudutaan kolmoisvelkaantumisen kierteestä. Yhteiskunnallisesta kitkasta johtuen näiden maailmojen rakentamiseen tarvitaan uusia tajunnan räjäyttäviä ja uudelleen kokoavia menetelmiä ja todellista heittäytymistä muutoksen tekemiseen ”nyrkit savessa”.

Omien joukkojen kanssa olemme tutkineet yhdessä Stanfordin yliopiston kanssa muun muassa niin sanottua DARPA:n mallia ja soveltaneet niitä oppeja omissa menetelmissämme. DARPA on USA:n puolustusvoimia lähellä oleva yksikkö, jossa on kehitetty esimerkiksi internet ja GPS. Niiden kehittäminen on vaatinut erityisiä visionäärisiä menetelmiä. Kehittäminen perustuu radikaaliin visioon ja sen rohkeaan eteenpäin viemiseen. Erilaiset tasapäistämiseen kuuluvat toimintatavat, kuten vertaisarviointi, pidetään tästä prosessista kaukana ja uusi maailma alkaa rakentua.

Muutos ei synny kuitenkaan pelkästään visioimalla vaan muutokset on myös toteutettava. Muutosprosessissa tarvitaan älyllistä ristipölytystä yli rajapintojen. Taiteen menetelmät ovat osoittautuneet ylivertaiseksi, kun murretaan uusien polkujen esteenä olevia siiloja. Näillä menetelmillä tehdään näkymätön näkyväksi. Siis tunkeudutaan eri toimijoiden näkymättömiin arvoihin, uskomuksiin ja kulttuurisiin käsityksiin, joiden ristiriita vaikeuttaa tulevan maailman rakentamista. Uusi suunta saadaan aikaan minimikitkalla: radikaalit muutokset saadaan toteutettua ja tekijöiden motivaatio muutokseen säilyy korkeana.

Olen menettänyt uskoni perinteiseen strategiatyöskentelyyn. Sen vaikuttavuus on osoittautunut heikoksi. Darpalaisella visioinnin mallilla ja taiteen menetelmien soveltamisella muutokseen voidaan luoda uusi mahdollinen maailma strategiakonsultointiin. Jos haluat todella irrottautua nykyiseltä polulta, luoda vision uudesta mahdollisesta maailmasta ja toteuttaa tämän vision, jatkan mielelläni älyllistä (tai älytöntä) ristipölytystä asiasta.

Niukkuuden rikkaus

Osallistuin eilen tulevaisuusseloteon ennakointiprosessin Lappeenrannan tilaisuuteen. Tilaisuuden aiheena oli "niukkuuden mahdollisuudet". Keskustelu oli ihan hyvää ja pyöri alussa lähinnä luonnonvarojen niukkuuden tarjoamien haasteiden ja mahdollisuuksien ympärillä. Myöhemmin keskustelu levisi moniin suuntiin ja lopulta päällimäiseksi mieleeni jäivät spiritin, itseluottamuksen ja yhdessä tekemisen teemat. Hyviä asioita!

Mutta palataanpa hetkeksi niukkuuden teemaan. Maailmalla on viime vuosina alettu puhua ilmiöstä nimeltä "frugal innovation" tai "reverse innovation". Nämä termit yhdistetään erityisesti kehittyvillä markkinoilla tapahtuvaan niukkaan innovointiin. Kun on vähän taloudellisia resursseja, joudutaan kehittämään länsimaiden näkökulmasta usein osin jopa alkeellisia innovaatioita. Mikäli nämä innovaatiot käyttävät vielä taloudellisesta niukkuudesta johtuen vähäisesti matriaaleja, voidaan päästä lähelle kestävän  innovoinnin maailmaa. Tämä luo suomalaisille innovoijille uusia haasteita - ja mahdollisuuksia.

Me kehitämme ja olemme ylpeitä huippuluokan teknologiaa sisältävistä tuotteistamme. Usein jää huomaamatta, että tällaisen tuotteen ja kehittyvien markkinoiden tarpeiden välillä on ammottava aukko. Kun esimerkiksi kehittyvällä markkinalla materiaalien kantolaite on ihminen, on turha kaupata miljoonien high tech -härveliä siihen tarpeeseen koska sitä ei ole mahdollista hankkia. On löydettävä markkinoille mahdollisia ratkaisuja, jotta voidaan hyödyntää kehittyvien markkinoiden voimakas kasvu.

Edellä mainitussa tilanteessa on keskeistä saada tuotekehitysinsinööri ajattelemaan markkinan ehdoilla. Sitä tuskin voi tehdä suljetussa laboratoriossa. Keskeistä on lähteä tutustumaan markkinaan ja ottaa käyttäjä mukaan innovointiprosessiin. Tähän prosessiin tulisi käyttää uusia menetelmiä ja työkaluja. Niitä olemme mekin tutkineet, testanneet ja hyviksi havainneet. Parhaassa tapauksessa voimme luoda testiympäristöjä, joissa markkinan ja tuotekehittäjän välinen siilo murretaan ja rakennetaan yhdessä uusia mahdollisia maailmoja. Olisikohan tällaiselle ajattelulle sijaa Suomen innovaatiopolitiikassa?

Älykäs erikoistuminen

Euroopan tasolla on alettu puhua älykkäästä erikoistumisesta (smart specialisation) keskeisimpänä innovaatiopolitiikan konseptina. Suomessa tähän keskusteluun ei ole juurikaan syvällisesti paneuduttu, vaan älykkään erikoistumisen teema on syrjäytetty nopeasti kommentein ”se on meillä osaamiskeskusohjelmalla jo hoidettu” tai ”tämä on EU-jargonia; smart sitä ja smart tätä”.

Kaikista suomalaisen innovaatiopolitiikan ansioista huolimatta älykästä erikoistumista Suomessa ei ainakaan aluetasolla ole tehty ja konseptin syvintä olemusta ei ole lähdetty edes kunnolla ruotimaan. Jako klustereiden alueellisiin vetovastuisiin ja niihin liittyvät toimenpiteet ovat alueilla jääneet osin ylimalkaisiksi. Ottakaamme esimerkiksi Lappeenrannan-Imatran seutu, joka klusterijaolla sai itseoikeutetusti metsäklusterin vetovastuun osaamiskeskusohjelman viimeistä vaihetta synnytettäessä. On kuitenkin on ollut helppo huomata, että toimenpiteet ovat jääneet valitettavan yleiselle tasolle eikä vaikuttavia ja yhteistoiminnallisia innovaatioverkostoja ole riittävästi syntynyt.

Innovaatiokeskittymäajattelu pitää sisällään uudenlaista dynamiikkaa; varsinkin jos se yhdistetään aluetasolla älykkään erikoistumisen ajattelumalliin. Työ- ja elinkeinoministeriön tiedossa olevat innovaatiokeskittymäkriteerit mahdollistavat vallan mainiosti tämän yhtälön. Tuleehan innovaatiokeskittymän sisältää edelläkävijämarkkinoita, avoimia testiympäristöjä ja kansainvälisiä verkostoja, jotka tukevat älykästä erikoistumista.

Palataan Lappeenrannan-Imatran seudulle. Innovaatiokeskittymän elementtejä ei tule etsiä hahmottomasta suurklusterista, vaan esimerkiksi Suomen vahvimpaan energiatutkimukseen pohjautuvasta puhtaan energian nichestä (jossa metsäklusteri voi olla merkittävä toimija) tai esimerkiksi terveydenhuoltosektorin uudistamisesta, josta hyödyt saadaan paitsi toiminnan tehostamisesta myös lisääntyvästä terveysturismista. Näiden älykkään erikoistumisen innovaatiokeskittymäverkostojen tulee olla niin konkreettisia, että keskeiset toimijat näkevät toistensa ”silmämunat” ja ryhtyvät konkreettisesti luomaan alueelle maailmanluokan tutkimus- ja sovelluslaboratoriota.

Innovaatiokeskittymät

Suomen viime aikojen yksi keskeisemmistä innovaatiopolitiikan välineistä on ollut osamiskeskusohjelma eri vaiheissaan. Ohjelmasta on tullut jopa kansainvälinen benchmarking-kohde. Osaamiskeskusohjelmien kautta avulla on pyritty nostamaan kärkiklusteriden kilpalukykyä eri alueiden vetovastuulla ja yhteistyönä. Osaamiskeskusohjelman viimeinen vaihe päättyy ja parhaillaan ollaan rakentamassa uutta apparaattia innovaatiotoiminnan tueksi.

Työvoima- ja elinkeinoministeriössä puhutaan innovaatiokeskittymämallista osaamiskeskusohjelman jatkona. Innovaatiokeskittymät olisivat globaalisti vetovoimaisia osaamiskeskittymiä, joissa jyllää dynaaminen innovaatioiden ekosysteemi. Tietojeni mukaan innovatiokeskittymien kriteeristö koostuu kolmesta pilarista: edelläkävijämarkkinat, kehitysympäristöt ja vetovoimaisuus. TEM:in kriteeristöt ovat varsin oikean suuntaisia sillä kyse on nimenomaan uusien innovaatioympäristöjen luomisesta.

Innovaatiokeskittymissä korostetaan julkisen sektorin ja yksityisen sektorin yhteeistyötä. On pystytttävä luomaan uudenlaisia älykkään erikoistumisen innovaatioverkostoja, joissa testimarkkinoita ja kehitysympäristöjä synnytetään toimialarajoja murtaen. Eri alueellisten yksiköiden  on nähtävä itsensä osana innovaatiokeskittymiä eivät vain omien toimialojen mekaanisina hoitajina.

Mikäli alueellisen innovaatiotoiminnan kärjeksi halutaan esimerkikis puhdas energia,  on vaikea kuvitella uskottavaa innovaatiokeskittymää testiympäristöineen ilman kunnallisen energiayhtiön voimakasta roolia. Mikäli kunnallinen jätehuoltoyhtiö haluaa toimia vain perusbisneksessään eikä sitä kiinnosta yhteisiin innovaatioverkostoihin osallistuminen ei innovaatiokeskittymää alalle synny, vaikka alueella olisi kuinka hyvänsä voimakasta alan tutkimusta. Jos uusia terveydenhuollon järjestelmiä halutaan testata, on kunnallisen terveydenhuoltojärjestelmän nähtävä roolinsa osana innnovaatiokeskittymää jne.

Toimiva alueellinen innovaatiokeskittymä ja innovaatioiden ekosysteemi vaatii (sekin) siilojen murtamista ja myös kunnalisten päättäjien nousua poteroistaan. Jos tähän (ja kansainväliseen verkostoitumiseen) pystytään, innovaatiokeskittymällä on hyvät mahdollisuudet menestyä suurten metropolien ulkopuolellakin.

Kolmoisvelkaantuminen

Velka on veli otettaessa veljenpoika maksetaessa, sanoo vanha kansanviisaus korostaen velkaantumisen mahdollista turmiollisuutta. Pankkijärjestelmän ja velkaantumisen avulla maailmaa on kuitenkin kuitenkin pystytty rakentaman "etuajassa"; uusia investointeja ja kehitysprojekteja on saatu liikkeelle, vaikkei näihin tarvittuja varoja ole ennakkon pystytty ansaitsemaan. Velka on rasvannut talouskoneistoa ja kehitys on kehittynyt. Velan määrän on kuitenkin oltava tietyissä rajoissa tuottavuuskehityksen kanssa, muutoin lopulta koettavat ankeat ajat. Tästä meillä Euroopassa on saatu hyviä, tai siis huonoja, kokemuksia.

Uutena terminä keskusteluun on tullut "kolmoisvelkaantuminen". Onko se kolminkertaista taloudellista velkaantumista? Ei. Kyse on vielä vakavammasta asiasta; kolmoisvelkaantumisessa kyse on taloudellisen velkaantumisen lisäksi ekologisesta ja sosiaalisesta velkaantumisesta. Otamme jatkuvasti maapallolta ekologista velkaa: maapallon luonnonvarojen kestokyky riittää vuosittain elokuuhun asti, lopun vuodesta kulutamme velaksi. Kukahan tämänkin velan maksaa? Sosiaalinen velkaantuminen näkyy selvästi ihmisten keskuudessa: yli miljoona suomalaista käyttää psyykeeseen vaikuttavia lääkkeitä kun unilääkkeet lasketaan mukaan. Pahoinvoinnista saa nähdä jatkuvasti myös valitettavia uutisia tiedotusvälineissä.

Kolmoisvelkantumisessa on siis kyse erittäin vakavista asioista. Helppoja ratkaisuja ei ole olemassa. Kyse on varmaankin pitkälti asennemuutoksesta, mutta myös konkreettisia työkaluja kolmoisvelkaantumisen ongelmien ratkaisemiseen tulisi etsiä. Mutta työkaluja minkä ongelmien ratkaisemiseen?

Mitä enemmän katson ympärilleni, sitä enemmän ongelmien syynä siiloutumisen. Teemme jatkuvasti pöljiä ratkaisuja koska toimimme eräänlaisissa siiloissa emmekä näe kokonaisuuksia ympärillämme. Kun suunnittelemme kaupunginosia, asuntoja, järjestelmiä, tuotteita jne. kukin suunnitteleva kuppikunta katsoo asioita vain omasta näkökulmastaan. Näin syntyy kokonaisuuksia, jotka ovat taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestämättömiä.

Asiat on viimeinkin alettava tehdä toisin! Keinoja on olemassa ja niitä on edelleen kehitettävä. Aion edelleen keskittyä siilojenmurtamisbisnekseen: tutkimuksessa ja käytännön tekemisessä.