Valoa kohti

Urheilun lajiliiton puheenjohtajana ja jonkinmoisena organisaatioiden tutkimuksen ja johtamisen ammattilaisena minun kai pitäisi ymmärtää kohtalaisesti urheilujärjestelmän kehittämisen nykytilaa. Olen kuitenkin vaikeuksissa. Esimerkiksi Valo ry:n alkutaival tuottaa minulle pään vaivaa.

Kolme keskusliittoa – Suomen Liikunta ja Urheilu, Suomen Kuntoliikuntaliitto ja Nuori Suomi – yhdistyivät Valo ry:ksi. Tästä on päästy yhteisymmärrykseen, ymmärtääkseni. Sen jälkeen on alkanut vääntö siitä, mikä Valo on ja ketkä Valoon kuuluvat. Osa urheilun lajiliitoista suhtautuu hyvin penseästi Valoon liittymiseen. Erityisesti keskustelua on aiheuttanut SLU:n alueyhdistysten rooli ja painoarvo osana uutta keskusjärjestöä. Yhteinen näkemys lajiliitoissa lienee siitä, ettei uudesta mallista haluta SLU:n toimintamallin jatketta, jossa aluejärjestöt toimivat hyvin itsenäisesti ja kokonaisuuden kehittäminen hajoaa.

SUL päätti hakea Valo ry:n jäsenyyttä jo tässä vaiheessa toisin kuin monet muut lajiliitot. Katsoimme parhaaksi olla rakentamassa uutta järjestöä sisältäpäin jo heti alusta alkaen. Totta kai ennen päätöstä hämmennystä herätti se, ettemme oikein tienneet, mihin oikein olimme liittymässä. Siinä mielessä ymmärrän hyvin useiden lajiliittojen empimisen; ei haluta ostaa sikaa säkissä. Uskon, että suuri osa lajiliitoista on päämääristä jopa yllättävänkin yksimielisiä, alkuvaiheen keinot vain ovat erilaisia.

Paljon olen kuullut haikailua SVUL:n ja sen piirien aikakauteen. Lieneekö aika kullannut muistot, mutta silloin lajiliitot ja seurat kokivat saaneensa keskusjärjestöltä hyvää palvelua. Vastaavanlaiseen rakenteeseen päästäisiin sillä, että SLU:n aluejärjestöt lakkautettaisiin ja Valolla olisi alueilla voimakkaiden aluetoimistojen verkosto. Voimakkaat aluetoimistot tarvittaisiin, sillä en vähäisimmässäkään usko että alueiden potentiaali saadaan käyttöön Pasilasta ohjattuna.

Uutta toimintamallia voisi ruveta hahmottelemaan myös ihan toisen toimialan esimerkin kautta. -K-ryhmä oli vielä 90-luvun alussa vähittäistavarakaupassa aivan ylivoimainen S-ryhmään verrattuna. Nyt S-ryhmä on kivunnut selkeästi edelle. Syitä on varmasti monia, mutta yhtenä keskeisenä syynä osien vaihtumiseen näen sen että Keskon aluekonttorit lopetettiin. Samalla menetettiin kontakti alueeseen ja sen toimijoihin ja jätettiin paraatiovi auki kilpailijan rynnistykselle. SOK puolestaan otti alueosuuskaupat tiukkaan ketjuohjaukseen, millä turvattiin suurtuotannon edut sekä toiminnan hyvä koordinointi ja ohjaus. Alueelta kumpuavat voimavarat saatiin kuitenkin alueosuuskauppojen kautta täysimääräisesti käyttöön. Eteneminen on ollut melkoista voittokulkua.

Voisikohan S-ryhmän malli viitoittaa tietä Valon uudelle toimintamallille? Voisiko tiukka ”ketjuohjaus” alueellisin yhdistyksineen tuoda tehokkaan toimintamallin ja johtaa suomalaisen urheilujärjestelmän voittokulkuun? En tiedä. SLU:n toimintamalli hajanaisine aluerakenteinen ei voi kuitenkaan olla tulevaisuuden tapa toimia, mutta K-ryhmän nykymallin en usko urheilussa myöskään toimivan. 80-luvun malli voisi sekin olla kuitenkin toimiva vaihtoehto.

Liki 100 päivää - ennakkojuttu

Monissa hommissa 100 ensimmäistä päivää ovat hyvinkin ratkaisevia. Minulla tuo luku SUL:n puheenjohtajana täyttyy viikon päästä. Ennen satasen täyttymistä on edessä vielä ensi viikonlopun liittovaltuuston kokous, jossa esiinnyn ensimmäistä kertaa puheenjohtajana. Kokoukseen on valmistauduttu monin tavoin kun on neuvoteltu EM-kisojen luvuista ja luodattu nykyisyyttä ja tulevaisuutta muun muassa analyysiryhmässä ja talouden tasapainotusryhmässä.

Jätetään vielä ryhmien tuotosten esittely viikonlopulle mutta seuraavassa on joitakin tämän hetkisiä tunnelmia yleisesti (näitä on julkaistu myös tuoreimman Yleisurheilun kuvalehden kolumnissa). Saa nähdä, kuinka äijän liittovaltuuston kokouksessa käy ja millaiset ovat tunnelmat kun 100 päivää oikeasti täyttyvät?

Kun tulin valituksi puheenjohtajan tehtävään onnittelujen jälkeen tuli ihmetteleviä kyselyjä, tiesinkö mihin oikein pääni laitoin. Kysyjien mielessä lienevät olleet EM-kisojen tappiot, kohtalaisen vaatimaton kisamenestys ja yleisurheilun ympärillä vellonut epämiellyttävä keskustelu. Kuitenkin, nyt kun olen ollut muutaman kuukauden puheenjohtajana, ovat tuntemukset hyvin positiiviset. Mitenkäs näin?

Keskeisimmässä roolissa hyvään mieleen ovat olleet urheilijat ja heidän parhaat kaverinsa valmentajat. Loistavat urheilusuoritukset ovat kääntäneet keskustelun suunnan julkisuudessa hyvin myönteiseksi lajiamme kohtaan. Eivätkä vain kilpailusuoritukset. Hienot esiintymiset mediassa ja iloinen tekemisen meininki ovat tulleet ansionsa mukaisesti noteeratuksi.

Valintani jälkeen minulle annettiin myös kuva toraisesta ja eri suuntiin vetävästä yleisurheiluperheestä. Toki näin osittain on ollutkin ja työtä saumattoman yhteishengen luomiseksi riittää edelleen. Kehittämisen ilmapiirin olen kuitenkin kokenut erittäin hyväksi. Yleisurheiluväki on uudistumiskykyistä ja kun asiat tuodaan rehellisesti ja avoimesti esille, rakentavaan keskusteluun päästään vaikeuksitta. Olen nauttinut saadessani olla rakentamassa suomalaisen yleisurheilun tulevaisuutta.

Suuri mörkö on ollut EM-kisojen tappiosumma. No, turkkiin tuli ihan kunnolla. Se ei kuitenkaan lamauta suomalaisen yleisurheilun tulevaisuutta. Loppulitviikki ei muodostunut pahimpien ennusteiden mukaiseksi kiitos yhteistyökumppaneiden. Yleisurheiluperheestä toki varallisuutta katoaa, mutta tukisäätiön suopealla avustuksella vaikutukset toimintaan jäävät hyvin rajallisiksi. Tämä on nyt kuitenkin hyvän nousuvireen aikana tärkeintä.

Lähitulevaisuuden suurena haasteena näen yleisurheilun roolin hakemisen osana suomalaisen urheilun muutosta. Aluetasolla tarvitaan aivan uudenlaista yhteistyöotetta ja erityistä huolta aiheuttaa nykyjärjestelmän kyky tuottaa riittävästi nuoria huipun kynnykselle. Näistä asioista toivon rakentavaa keskustelua Olympiakomitean ja Valon kanssa. Olympiakomitean johdon kanssa tapasimmekin tällä viikolla ja keskustelu oli sopivan kriittistä mutta rakentavaa. SUL:n strategiahan näissä asioissa on keskustelujen pohjaksi selvä; luotamme edelleen vahvaan ja uudistuvaan seurakenttään. Vahvojen seurojen kautta kehittyy suomalainen urheilu kokonaisuudessaan ja pystymme tukemaan myös alueellisten akatemioiden toimintaa.

Ja nyt laatimaan esitystä liittovaltuuston kokoukseen…

55 opintopistettä ja maailman pelastaminen

Pidin eilen yliopistomme hallituksen iltakoulussa tiedekuntamme esityksen aiheesta opintojen ripeä eteneminen. Hallitusohjelmasta juontuva opetus- ja kulttuuriministeriön rahanjakomittari 55 opintopistettä suorittaneiden opiskelijoiden osuudesta ohjaa luonnollisesti yliopistojen toimintaa. Turhanaikainen laiskottelu verovaroin ei ole suotavaa, mutta tällaiset mittarit aiheuttavat myös epäilyksiä. Liian voimakas tuijottaminen vain nopeaan valmistumiseen saattaa johtaa valitettavaan opintojen kaventumiseen ja hiotusta putkesta tulee liian yksipuolisen tieto- ja taitopohjan omaavia suorituskoneita.

Maailma kuitenkin monimutkaistuu ja monimutkaisten ongelmien ratkaisemiseen tarvitaan laaja-alaista osaamista. Maailma on menossa kolmoisvelkaantumisen kautta kohti kestämättömiä aikoja. Ekologisen, taloudellisen ja sosiaalisen velkaantumisen pysäyttäminen ei ole helppo tehtävä. Siinä pelkkä vauhdikas asioiden suorittaminen ei riitä; tarvitaan kykyä ymmärtää erilaisia syy-seurausyhteyksiä laajasti. Johtaminen on ennen kaikkea yleissivistyslaji.

Innovaatiojärjestelmien professorina haen vastauksia hyvinvoinnin lisäämiseksi innovaatioiden kautta - ehdottomasti teknisten mutta ennen kaikkia systeemisten ja sosiaalisten. Näiden innovaatioiden synnyttämisessä on erittäin tärkeää pystyä ylittämään osaamisalueiden rajapintoja ja pystyä toimimaan erilaisia ihmisiä sisältävissä innovaatioympäristöissä. Tarvitaan monipuolista yleistä kykyä rakentaa mahdollisia ja kestäviä maailmoja. Koulutammeko nykyisellään tällaista kykyä?

Työelämä on erittäin vaativaa ja tiettyä suorituskykyä ehdottomasti tarvitaan. 55 opintopisteen vuotuinen vaatimus ohjaa ihmisiä tähän suuntaan. Tämä ei kuitenkaan riitä; kapeakatseiset suorittajat vievät pahimmillaan maailmaa vauhdilla kohti tuhoa. Tarvitaan siis laaja-alaisia osaajia jotka pystyvät rakentamaan innovaatioita ja mahdollisia maailmoja, joilla kolmoisvelkaantumisen suunta käännetään. Toivottavasti opintorakenteemme ja mittaristomme ottavat huomioon myös tämän asia.

Innovaatiomoodit

Suomalainen innovaatiopolitiikka ottaa seuraavia askeliaan. Osaamiskeskusohjelman tilalle on tulossa innovatiivisten kaupunkiseutujen kehittämisen ohjelma. Työ- ja elinkeinoministeriön asettamat kehittämisen kriteerit ovat edistyksellisiä ja oikeansuuntaisia. Minua vaivaa kuitenkin yksi asia: innovaatioista puhutaan liikaa yleisnimenä. Pitäisi paremmin pystyä erottamaan innovoinnin pelikenttä silloin kun tähtäämme esimerkiksi 1) vahvasti tieteellisiin innovaatioihin, 2) eri tieteenaloja yhdisteleviin käytäntölähtöisiin innovaatioihin tai 3) tuottavuutta parantaviin organisatorisiin innovaatioihin.

Ensimmäiset lähtevät yleensä kohtuullisen kapeilta mutta syvällisiltä tietopohjilta ja niitä luodaan huippuluokan tiedekeskittymissä. Toisia synnytetään älyllisen ristipölytyksen areenoilla, joissa asiakas on parhaillaan partnerina. Kolmannen mallin innovaatioissa keskeisessä roolissa on koko henkilöstö. Nämä prosessit poikkeavat oleellisilta osiltaan toisistaan. Lopetan kirjoittamisen tältä erää tähän ja annan videon puhua puolestaan.

http://www.youtube.com/watch?v=sftKhW1K5po

Esityksessä käyttämäni diasarja on nähtävissä täällä.

http://www.slideshare.net/VesaHarmaakorpi/innovaatiotoiminan-moodit

Olen videoesityksessäni dian 6 kohdalla.

Tarkoituksenani ei ole missään tapauksessa tehdä betoniin valettua jakoa moodien välille. Päinvastoin ne toimivat usein yhdessä. Eri moodien pelisääntöjen tunteminen on kuitenkin tärkeää, jotta menestyksellistä innovaatiopolitiikkaa voidaan harjoittaa.

Kato käy huippua ennen

Tämän viikon ajankohtaisessa kakkosessa pohdiskeltiin mäkihypyn tilaa. Nykyiseen alennustilaan nähtiin syyksi se, ettei nuorista lahjakkuuksista pystytty pitämään huolta ja pää tuli lopulta vetävän käteen. Mäkihypyssä oli selkeästi pitkään menestyksen illuusio muutaman menestyvän tähden vuoksi. Muistakin lajeista saattaa löytyä samantyyppisiä linjauksia.

Huippu-urheilun muutosryhmän loppuraporttia on arvosteltu huippuvaiheen painottamista. Arvostelijat ovat nähneet urheilijan polun aikaisempien vaiheiden jäävän liiaksi taka-alalle. Lisää tämän tyyppisen ajatteluun aineksia on antanut Olympiakomitean rahanjakomalli. Huippuvaiheeseen on varattu kuusi miljoonaa euroa ja sitä edeltävän vaiheen huippu-urheiluakatemioihin 1,6 miljoona. Uhkaako tällä rahanjaolla mäkihypyn tämänhetkinen kohtalo suomalaista urheilua kokonaisuudessaan?

Löytyisiköhän kysymykseen vastauksia innovaatioteorioista? Korkealaatuisten innovaatioiden tuottaminen vaatii ensin suurta määrää ideoita, joista eri vaiheiden jälkeen seuloutuu markkinoille kelpaava ratkaisu. Usein on todettu, että yhtä hyvää innovaatiota kohden on tarvittu tuhat idea-aihiota. Mitä pidemmälle kelvotonta ideaa viedään, sitä enemmän hukataan resursseja. Kuitenkin vielä ennen huippuratkaisun syntymistä pelissä saattaa olla useita vaihtoehtoisia ratkaisuja. Näihin on kuitenkin satsattava koska ei ole varmuutta mikä naula lopulta vetää. Kustannuksia pyritään hallitsemaan avoimen innovoinnin avulla jossa useat toimijat yhdistävät voimansa ja jakavat riskiä.

Urheilussakin on pidettävä huoli siitä että aihioita riittää ja että ”lahjakkaita aihioita” pystytään tukemaan riittävän pitkälle. Jos näin ei tehdä, niin käy niin kuin mäkihyppyihmiset kuvasivat tilannetta. Tätä taustaa vasten herää kysymys, onko nykyinen yhteiskunnallinen rahanjako oikeassa suhteessa ja kuinka ”suppiloon” ennen huippuvaihetta saadaan riittävästi voimavaroja. Innovaatioteorioiden ja mäkihyppyesimerkin näkökulmasta olen hieman huolestunut tilanteesta.

Huippuvaiheen urheilijat ovat varmastikin kuusi miljoonaansa ansainneet. Huippu-urheilun muutostyöryhmän painotus lajien välisestä yhteistyöstä noudattaa erinomaisesti avoimen innovoinnin sekä riskien ja resurssien jakamisen periaatteita. Keskustelussa on kuitenkin aivan liian vähän korostettu niitä vaiheita ja resursseja, joilla aihiot (lue lahjakkuudet) kehitetään huippu-urheilijoiksi. Nykyjärjestelmä ei oikein toimi ja liian moni lento loppuu kesken liian varhaisessa vaiheessa. Toivottavasti Valon strategiaprosessissa saadaan tästä asiasta rakentava keskustelu ja sen seurauksena tuloksia aikaiseksi. Valon kanssa tulee hakea ratkaisuja, joissa saadaan vastaukset valinta- tai nuorisovalmennusvaiheen tarpeisiin. Iso vastaus on urheiluseurat ja niiden valmius huolehtia tuossa vaiheessa olevista urheilijoistaan.

Intohimoa ja yhteisöllisyyttä

Kirjoittelen tätä blogia Madridin lentokentällä kotiinpaluumatkalla. Olen ollut EU:n Komission toimeksiannosta tarkastelemassa espanjalaisten touhuja. Innovaatioiden ja Euroopan ongelmien lisäksi mieleni on täyttänyt matkalukemisenani olleen Miika Nousiaisen kirjan Maaninkavaara teemat.

Kirjan päähenkilö on koulun talonmies Martti Huttunen, joka on yksinäinen susi ja intohimoinen kestävyysjuoksumies. Huttusen jumalia ovat entiset suomalaiset kestävyysjuoksijat ja hän on omistanut elämänsä kestävyysjuoksuvalmennukselle. Huttusen valmentama poika katoaa kilpailumatkalla ja hänen elämästään katoaa pohja pois. Tytär päättää uhrautua ja lupautuu isänsä valmennettavaksi. Teemana on ”meidän harrastus, muiden elämäntapa”. Isän tahdon mukaisesti töitä tehdään ja kaikki muu kuin juoksu suljetaan hurjine ylilyönteineen elämän ulkopuolelle. Huttuselle kirosanoja ovat esimerkiksi kohtuus, veltto nuoriso ja kaikenmaailman sählyn pelaajat. Yhteisöllisyyteen hän ei usko ja kouluissa, seuroissa ja liitoissa majailee vain epäilyttäviä tasapäistäjiä.

Nykykeskustelussa huippu-urheilussa on korostettu intohimon merkitystä. Varmuudella menestykseen vaaditaan myös kovaa työntekoa. Nykyisin korostetaan paljon myös yhdessä tekemisen ja yhteisöllisyyden merkitystä; tämä oli Huttusen käsityksen ulkopuolella. Huttusen ajatuksia ja nykykeskustelua yhdistäessä nousee esille ainakin pari kysymystä. Millaista intohimoa suomalainen yleisurheilu tarvitsee? Mikä on yhteisöllisyyden rooli osana huipulle pyrkimistä?

Itse pidän intohimoa ja antaumuksellista työntekoa luonnollisesti välttämättömänä; siinä mielessä olen huttunen. Mutta pidän myös yhdessä tekemistä ja yhteisöllisyyttä tärkeänä osana suomalaisen huippu-urheilua – myös yleisurheilua. Yksilöllistä intohimoa tarvitaan, mutta parhaita tuloksia näyttäisi syntyvän kovatasoisissa harjoitusryhmissä ja enenevästi myös korkeatasoisissa harjoituskeskuksissa.

Suomen kaltainen pieni maa, jossa resurssit ovat niukat, on myös syytä tutkailla tiukasti eri lajien organisaatioiden välistä yhteistyötä. Erityisen tärkeänä tämän näen urheilijat huippuvaiheen kynnykselle vievällä aluetasolla, jonka organisoituminen vaatii voimakasta uudistumista. Tarvitaan kokonaan uudenlaista mallia Valon ja sen aluejärjestöjen, lajiliittojen ja seurojen sekä urheiluakatemioiden yhteistyölle. Nykymalli ei tuota tarpeeksi ”raaka-ainetta” huippuvaiheen puristukseen, vaikka siellä resursseja olisikin ehdottomille huipuille.

Uudet rajat rikkovat ehdotukset saavat yleisurheilussakin helposti vastaansa intohimoisia huttusia, jotka elävät 70-luvun kultakauden jälkimainingeista. Niiden aikojen parhaista puolista on toki varmasti erittäin paljon oppimista. Nyt tarvitaan kuitenkin myös uusia intohimoisia, yhteisöllisiä ja rajat rikkovia avauksia: älylliseksi ristipölytykseksikin olen sellaista kutsunut.

Palkat, innovaatiot ja pääomat

Taloudellisen tilanteen ja EK:n johtajavaihdosten takia suomalaisten palkkataso on noussut keskeiseksi puheenaiheeksi. Työnantajapuolella nykyinen palkkataso koetaan kilpailukyvyn esteeksi. Itse ruokin omaa ajatteluani lukemalla kahden fiksun miehen ulostuloja asiasta: Mika Anttosen ajatuksia Talouselämästä http://www.talouselama.fi/uutiset/mika+anttonen+palkkojen+alentaminen+pitaa+aloittaa+eliitista/a2160196 ja Antti Hautamäen pohdintoja hänen blogissaan http://www.kestavainnovaatio.fi/.

Anttonen toteaa: "Palkkaratkaisu pitäisi aloittaa taloudellisesta eliitistä. Olisi kovin hienoa, jos suuryritysten johtoryhmät yksipuolisesti alentaisivat itse omia palkkojaan. 10–20 prosentin alennus, ilman mitään ennakkoehtoja. Jos ollaan isänmaan asioista aidosti kiinnostuneita, niin tällaisen esimerkin näyttäminen ei pitäisi olla ylivoimaista." Näin juuri se on. Mikään ei ole johtamisessa niin vaikuttavaa kuin oman esimerkin antaminen. Muutoinkin johtajien kovien palkkojen perustelu yrityksen menestyksen takuuna lienee aikamoinen myytti. Minulla ei ole evidenssiä siitä, että esimerkiksi suuret bonukset ja optiot johtaisivat yritysten menestykseen. Eiköhän Nokiankin alamäki alkanut siitä kun optiomiljonäärien ruuduilla alkoi pyöriä huviloiden ja veneiden kuvia enemmän kuin bisnesanalyysejä.

Hautamäki kirjoittaa blogissaan "Suomalaisen teollisuuden pitäisi nyt huolestua työn tuottavuudesta ja panostaa siihen esimerkiksi ottamalla tehokkaasti käyttöön tietotekniikkaa. Väitän että suomalainen teollisuus on laiminlyönyt työn tuottavuuden nostamisen. Tätä laiminlyöntiä yritetään nyt korjata vaatimalla palkkapidättyvyyttä. Tässä omat laiminlyönnit siirretään työntekijöiden maksettaviksi. Työn tuottavuutta voidaan nostaa innovaatioilla. Väitteeni tarkoittaa tältä kannalta sitä että teollisuutemme ei ole panostanut tuottavuutta lisääviin innovaatioihin, jotka ovat usein yhdistelmiä uudesta teknologiasta ja uusista toimintatavoista." Antin analyysi osuu naulan kantaan. Tuottavuuttavuutta lisäävien innovaatioiden lisääminen pitää teollisuuden Suomessa. Fiksusti toimimalla ja uusia menetelmiä käyttämällä tuottavuutta on parannnettavissa merkittävästi. Me olemme käyttäneet esimerkiksi taiteen menetelmiä menestyksellisesti tuottavuusinnovatioiden luomisessa. Niissä on paljon potentiaalia.

Kilpailu- ja innovaatiokyvyn parantaminen vaatii erilaisia pääomia: esimerkiksi taloudellista pääomaa, henkistä pääomaa ja sosiaalista pääoma. Itse olen korostanut sosiaalisen pääoman erityistä merkitystä, koska sen avulla mobilisoidaan kaikki muut pääomat. Sosiaalisen pääoman keskeisin elementti on luottamus ja siihen liittyvä eri osapuolten keskeinen kunnioittaminen. Anttosen ajatusten toteuttaminen loisi edellytyksiä sosiaalisen pääoman vahvistumiselle, jonka avulla pystyttäisiin edistämään Hautamäen peräänkuuluttamia tuottavuusinnovaatioita uusin ja koko porukan mukaan ottavin menetelmin. Niillä Suomen kilpailukyky turvataan!