Työstimme Satu Rinkisen kanssa joitain suosituksia eri toimijoille. Ekosysteemiperustaisen innovaatiopolitiikan ydinteemat on esitetty edellisessä blogissa.
Hallitus
Hallituksen
keskeisimmät roolit liittyvät ekosysteemien kehittymiseen liittyvien esteiden
poistamiseen. Keskeisesti ne liittyvät byrokratian ja sääntelyn purkamiseen.
Ekosysteemikehityksen rattaissa oleva hiekka tulee poistaa. Kärkihankkeet ja
vastaavat tulisi laatia niin, että ne ottavat huomioon ekosysteemien ydinteemat.
Nyt ne näyttäytyvät liikaa ylhäältä ohjatuilta ja eivät noudata parhaalla
mahdollisella tavalla ekosysteemipolitiikan periaatteita. Ekosysteemipolitiikan
keskeisenä esteenä on eri ministeriöiden välinen valta- ja reviiritaistelu.
Hallituksen tulee huolehtia sen esteen poistamsiesta.
Eri ministeriöt
Työ- ja
elinkeinoministeriö on paljon vartijana. Se vastaa sekä teollisuus- ja innovaatiopolitiikasta
sisältäen muun muassa energiapolitiikan. Työ- ja elinkeinoministeriön tulisi
ymmärtää paremmin tuotekehitysrahoituksessa tarvittava muutos; se tulee
suunnata enemmän synergoimaan ekosysteemikehityksen kanssa ja yhdistää
rahoitusta ekosysteemejä synnyttäviin hankintoihin. Energiapolitiikan
keskeiseksi ajuriksi tulisi ottaa ekosysteemien synnyttäminen vanhakantaisen
keskitettyihin ratkaisuihin painottuvan energiapolitiikan sijaan.
Liikenne- ja
viestintäministeriön hallinnonalaan kuuluu ekosysteemiajattelussa keskeisen
digitalisaation edistäminen. Lähes kaikki uudet ekosysteemit pohjautuvat
jollain muotoa tietoteknisiin kehitysalustoihin. Millä edellytyksillä Suomesta
voisi tulla digitaalisten kehitysalustojen hautomo kansallista turvallisuutta
vaarantamatta? Millä edellytyksillä Suomi voisi luoda kansainvälisesti
merkittävän tietoturvan ekosysteemin? Lainsäädäntö tulisi käydä läpi
ekosysteeminäkökulmasta.
Puhtaan
teknologian ja biotalouden ratkaisut nähdään yksiksi mahdollisiksi
ekosysteemien kehittämisen moottoreiksi. Tämä aihealue kuuluu keskeisesti
ympäristöministeriön sekä maa-ja metsätalousministeriöiden mandaatteihin.
Ministeriöiden ja aluehallinnon toimintakulttuuri ei vielä välttämättä tue
ekosysteemien kehittymistä. Ministeriöiden tulisi ottaa enemmän yritystoimintaa
tukeva elinkeinopoliittinen rooli. Ympäristösuojelu, maa- ja metsätalous sekä
yritystoiminnan edistäminen eivät ole vastakkaisia asioita. Toimintatavat ja
säädökset on luodattava läpi sekä ekosysteemien edistämisen että niiden
esteiden näkökulmasta.
Sosiaali- ja
terveysala on suuressa murroksessa. Nykyisessä tilanteessa nähdään usein
säästämiseen ja sosiaali- ja terveysalan sisäisten rakennemuutosten olevan tie
tulevaisuuden selviytymiseen. Näin tuskin kuitenkaan on ja ekosysteemiajattelu
sekä laaja-alainen älyllinen ristipölytys voisivat tuoda kokonaan uuden
vaihteen kehittämiseen. Alan kehitys yhdistettynä esimerkiksi digitalisaatioon
ja julkisten hankintojen suuntaamiseen voivat aiheuttaa kehityskulkuja, jolla
sekä sosiaali- ja terveysala että liiketoiminnan elinvoimaisuus kehittyvät.
Tämän esteenä on kuitenkin lukuisia mm. lainsäädännöllisiä esteitä jotka tulisi
poistaa.
Opetus- ja
kulttuuriministeriön olisi katsottava Suomen tutkimus- ja koulutuspolitiikka
kriittisten ekosysteemilinssien lävitse. Tämänhetkinen kehitys ei vastaa
tarkoitustaan. Tutkijat suuntaavat väheneviä resursseja juoksukilpailuun
rahoituksesta ja samalla juostaan ulkomaisten tiedeartikkelien perässä
kysymättä mikä on vaikuttavuus Suomen taloudellisen kehityksen näkökulmasta.
Tutkimuskentässä tapahtuva muutos olisi huomioitava (jako
tiedelähtöinen-käytäntölähtöinen) ja ymmärrettävä että luovuuteen kannustava
yleissivistys on päivän sana, ei putkimainen ja tehokkuusajattelu. Ohjausmekanismit
olisi mietittävä uusiksi.
Oikeusministeriön
on huolehdittava siitä, että lainsäädäntö mahdollistaa ekosysteemien syntymisen
ja yritystoiminnan skaalautumisen. Voi olla että lainsäädäntö perustuslakia
myöten on osin nykyiseen yhteiskuntaan sopimatonta. On katsottava mikä
tällaisen lainsäädännön hinta on hyvinvointia luovien ekosysteemikehityskaarien
näkökulmasta.
Valtiovarainministeriön
tulee tukea ja kannustaa muita ministeriöitä ekosysteemiajattelun
toteuttamiseen budjettipolitiikalla ja ymmärrettävä että ekosysteemipolitiikka
on mikrotalouspolitiikkaa eikä makrotalouspolitiikkaa. Mikrotalouspolitiikan
ymmärrystä ja osaamista on lisättävä ministeriössä. Ideologisesti
ekosysteemipolitiikka mahdollistaa jopa perinteisen valtion osallistumisen ja
tukitason laskemisen, mutta vaatii kulttuurimuutoksen kautta jopa julkisen
sektorin aktiivisempaa osallistumista yhteiskunnan muovaamiseen (esimerkiksi
hankinnat).
Suomen akatemia
Suomen Akatemian
tulisi siirtää rahoituksen painopistettä nykymallista yhtäältä mahdollistamaan
korkealuokkaista käytäntölähtöistä tutkimusta ja toisaalta todella radikaalit
ja mullistavat innovaatiot mahdollistavaa tutkimusta. Maineestaan poiketen
käytäntölähtöinen tutkimus ei ole yhtään sen helpompaa ja kunnianhimottomampaa
kuin tiedelähtöinen. Päinvastoin, se on monilta osiltaan haastavampaa. Todella
radikaalin ja riskialttiin tutkimuksen keinoja voisi etsiä esimerkiksi
yhdysvaltalaisen DARPA-mallin sovelluksesta Suomeen. Mallissa hullut visiot
ohjaavat vertaisarvioinnin sijaan rahoitettavia hankkeita. Voisiko esimerkiksi
veikkausvoittovaroista Suomen Akatemialle maksettavilla avustuksilla luoda
tällaisen rahoitusmallin Suomeen?
Tutkimus- ja koulutusyksiköt
Tutkimus- ja
koulutusyksiköillä tuntuvat olevan vaikeuksia löytää roolinsa ekosysteemien
edistäjinä. Yliopistot ovat mukana rankingkilpailussa, mikä on johtanut ne
tekemään suurelta osaltaan näennäisesti huippututkimusta, mutta se on suurelta
osaltaan välimaastotutkimusta, joka ei johda käytäntölähtöisen
innovaatiotoiminnan tukemiseen eikä radikaaleihin innovaatioihin. Yliopistojen
toimintafilosofia olisi mietittävä uusiksi, jotta ne pystyisivät tukemaan
ekosysteemien kehittymistä. Ekosysteemiajattelun kannalta olisi erittäin
tärkeää, että yhteistyö toisen asteen ja kolmannen asteen yksiköiden välillä
toimisi saumattomasti. Nyt se on kovin siilomaista eikä edistä monenlaisia
tietoja ja taitoja vaativien ekosysteemien kehittymistä.
Tekes
Tekes vaatii
osassa hankkeista tutkimuksellisuutta. Vaikka Tekes on nimenomaan
innovaatiotoiminnan kehittämiseen suuntautuva toimija, sen tutkimuskäsitys on
tiedelähtöisen välimaastotutkimuksen kaltainen. Tämä tulisi päivittää
käytäntölähtöistä tutkimusta tukevaksi. Suomesta puuttuvat ekosysteemibrokerit.
SHOK:it olisivat voineet toimia sellaisina, mutta ne eivät onnistuneet
sellaisina parhaalla mahdollisella tavalla. Myös Tekes voisi toimia sellaisena,
mutta rahoittajan ja brokerin roolit sopivat huonosti yhteen. Tekesin tulisi
vähentää yksittäisten tuotekehityshankkeiden rahoitusta ja suuntautua enemmän
ekosysteemiulottuvuuden omaavien hankkeiden rahoitukseen brokereita
unohtamatta. Millaisella mallilla Tekes voisi hyödyntää julkisten hankintojen
ja tuotekehitysrahoituksen synergiaa?
Kunnat, kuntayhtymät ja kuntien yhtiöt
Kunnat
muodostuvat edelleen hyvin siilomaisista rakenteista. Esimerkiksi sosiaali- ja
terveyssektori hoitaa edelleen siilossaan sosiaali- ja terveystointa ja
vaikkapa energiayhtiö vastaa alueen energiahuollosta. Tämän kaltaisten toimintojen
näkökulmaa on laajennettava. Näiden toimijoiden on ymmärrettävä olevansa myös
ekosysteemitoimijoita. Näiden varaan pystyttävä luomaan esimerkiksi
testausympäristöjä, joita isommat ja pienemmät ekosysteemitoimijat voivat
hyödyntää. Näissä kuntien kehittämisyhtiöillä voisi olla keskeinen rooli. Tämä
on varmasti nykyisissä taloudellisissa paineissa erittäin vaivalloista, mutta
sataa jo keskipitkällä aikavälillä kaikkien toimijoiden laariin.
Kaupunkisuunnittelussa ja kaavoituksessa tulisi panostaa ekosysteemiotollisten
toimintaympäristöjen rakentamiseen. Lisäksi kuntien elinkeinoyhtiöiden tulisi
siirtyä vanhakantaisista yritystukiorganisaatioista ekosysteemiorkestroijiksi.
Työmarkkinajärjestöt
Työmarkkinajärjestöt
ovat nykyisin tukkanuottasilla lähinnä makrotalouden parametreista. Uudet
avaukset johtavat lähinnä toiminnan lamauttavaan riitelyyn. Ekosysteemien
kehittämien on kuitenkin mikrotason politiikkaa, josta voisi olla helpompi
päästä yhteisymmärrykseen kuin makrotason asioista. Se on pitkälti hiekanjyvien
poistamista ekosysteemien kehittämisen ja kehittymisen rattaista. Ekosysteemipolitiikka
voisi tarjota työmarkkinajärjestöille kokonaan uudenlaisen alustan rakentavan
keskustelun käymiselle. Tämä mahdollisuus kannattaisi nykytilanteessa hyödyntää.
Kärkiyritykset
Ekosysteemien
muodostumisessa kärkiyritykset ovat erittäin ratkaisevassa roolissa. Ne
yritykset jotka ovat havainneet erityisesti Internettalouden tarjoamat
mahdollisuudet ekosysteemien ja kehitysalustojen luomiseen näyttävät pystyvän
erinomaiseen kasvuun. Suomalaiset kärkiyritykset näyttävät suurelta osaltaan toimivan
edelleen liiaksi toimialapohjaisen ajattelun vankeina. Yritysten tulisi myös
kyseenalaistaa ja uudelleen arvioida keskittymisen ja ydinosaamisajattelun
luonne. Enää ei riiitä out-of-the box-ajattelu, sillä bokseja ei saisi enää
olla. Kyseessä on eräänlainen uusi askel avoimen innovoinnin filosofiassa,
jossa avainsanoja ovat keskinäisriippuvuus, ristipölytys, kokeilut,
orkestrointi, rajattomuus ja monitieteisyys. Tämä vaatii uutta ajattelua ja
työvälineitä strategioiden laadintaan ja työvälineisiin.
Aluehallintoviranomaiset – maakuntaliitot, AVI:t, ELY:t
Aluehallintoviranomaisten
rooli osana ekosysteemiajattelua on osin ongelmallinen. Nykyinen rakenne ei
edistä juurikaan ekosysteemien kehittymistä vaan on siiloutunut ja ennemminkin
ekosysteemejä estävä. Myös byrokratiaorientoitunut toimintakulttuuri koetaan
hyvin ongelmallisena. Aluehallintoviranomaisten toiminnan perusteelliseen läpivalaisemiseen
ekosysteeminäkökulmasta on polttava tarve. Pienten viilailujen tielle ei ole
tarkoituksenmukaista lähteä. Tosin huonommillakin rakenteilla selvitään, mikäli
toimintakulttuuri on ekosysteemejä tukeva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti