Niukkuuden rikkaus

Osallistuin eilen tulevaisuusseloteon ennakointiprosessin Lappeenrannan tilaisuuteen. Tilaisuuden aiheena oli "niukkuuden mahdollisuudet". Keskustelu oli ihan hyvää ja pyöri alussa lähinnä luonnonvarojen niukkuuden tarjoamien haasteiden ja mahdollisuuksien ympärillä. Myöhemmin keskustelu levisi moniin suuntiin ja lopulta päällimäiseksi mieleeni jäivät spiritin, itseluottamuksen ja yhdessä tekemisen teemat. Hyviä asioita!

Mutta palataanpa hetkeksi niukkuuden teemaan. Maailmalla on viime vuosina alettu puhua ilmiöstä nimeltä "frugal innovation" tai "reverse innovation". Nämä termit yhdistetään erityisesti kehittyvillä markkinoilla tapahtuvaan niukkaan innovointiin. Kun on vähän taloudellisia resursseja, joudutaan kehittämään länsimaiden näkökulmasta usein osin jopa alkeellisia innovaatioita. Mikäli nämä innovaatiot käyttävät vielä taloudellisesta niukkuudesta johtuen vähäisesti matriaaleja, voidaan päästä lähelle kestävän  innovoinnin maailmaa. Tämä luo suomalaisille innovoijille uusia haasteita - ja mahdollisuuksia.

Me kehitämme ja olemme ylpeitä huippuluokan teknologiaa sisältävistä tuotteistamme. Usein jää huomaamatta, että tällaisen tuotteen ja kehittyvien markkinoiden tarpeiden välillä on ammottava aukko. Kun esimerkiksi kehittyvällä markkinalla materiaalien kantolaite on ihminen, on turha kaupata miljoonien high tech -härveliä siihen tarpeeseen koska sitä ei ole mahdollista hankkia. On löydettävä markkinoille mahdollisia ratkaisuja, jotta voidaan hyödyntää kehittyvien markkinoiden voimakas kasvu.

Edellä mainitussa tilanteessa on keskeistä saada tuotekehitysinsinööri ajattelemaan markkinan ehdoilla. Sitä tuskin voi tehdä suljetussa laboratoriossa. Keskeistä on lähteä tutustumaan markkinaan ja ottaa käyttäjä mukaan innovointiprosessiin. Tähän prosessiin tulisi käyttää uusia menetelmiä ja työkaluja. Niitä olemme mekin tutkineet, testanneet ja hyviksi havainneet. Parhaassa tapauksessa voimme luoda testiympäristöjä, joissa markkinan ja tuotekehittäjän välinen siilo murretaan ja rakennetaan yhdessä uusia mahdollisia maailmoja. Olisikohan tällaiselle ajattelulle sijaa Suomen innovaatiopolitiikassa?

Älykäs erikoistuminen

Euroopan tasolla on alettu puhua älykkäästä erikoistumisesta (smart specialisation) keskeisimpänä innovaatiopolitiikan konseptina. Suomessa tähän keskusteluun ei ole juurikaan syvällisesti paneuduttu, vaan älykkään erikoistumisen teema on syrjäytetty nopeasti kommentein ”se on meillä osaamiskeskusohjelmalla jo hoidettu” tai ”tämä on EU-jargonia; smart sitä ja smart tätä”.

Kaikista suomalaisen innovaatiopolitiikan ansioista huolimatta älykästä erikoistumista Suomessa ei ainakaan aluetasolla ole tehty ja konseptin syvintä olemusta ei ole lähdetty edes kunnolla ruotimaan. Jako klustereiden alueellisiin vetovastuisiin ja niihin liittyvät toimenpiteet ovat alueilla jääneet osin ylimalkaisiksi. Ottakaamme esimerkiksi Lappeenrannan-Imatran seutu, joka klusterijaolla sai itseoikeutetusti metsäklusterin vetovastuun osaamiskeskusohjelman viimeistä vaihetta synnytettäessä. On kuitenkin on ollut helppo huomata, että toimenpiteet ovat jääneet valitettavan yleiselle tasolle eikä vaikuttavia ja yhteistoiminnallisia innovaatioverkostoja ole riittävästi syntynyt.

Innovaatiokeskittymäajattelu pitää sisällään uudenlaista dynamiikkaa; varsinkin jos se yhdistetään aluetasolla älykkään erikoistumisen ajattelumalliin. Työ- ja elinkeinoministeriön tiedossa olevat innovaatiokeskittymäkriteerit mahdollistavat vallan mainiosti tämän yhtälön. Tuleehan innovaatiokeskittymän sisältää edelläkävijämarkkinoita, avoimia testiympäristöjä ja kansainvälisiä verkostoja, jotka tukevat älykästä erikoistumista.

Palataan Lappeenrannan-Imatran seudulle. Innovaatiokeskittymän elementtejä ei tule etsiä hahmottomasta suurklusterista, vaan esimerkiksi Suomen vahvimpaan energiatutkimukseen pohjautuvasta puhtaan energian nichestä (jossa metsäklusteri voi olla merkittävä toimija) tai esimerkiksi terveydenhuoltosektorin uudistamisesta, josta hyödyt saadaan paitsi toiminnan tehostamisesta myös lisääntyvästä terveysturismista. Näiden älykkään erikoistumisen innovaatiokeskittymäverkostojen tulee olla niin konkreettisia, että keskeiset toimijat näkevät toistensa ”silmämunat” ja ryhtyvät konkreettisesti luomaan alueelle maailmanluokan tutkimus- ja sovelluslaboratoriota.