Sosiaalinen pääoma, valehtelu ja maine

Olen itse kasvanut jotenkin sellaisessa ”rehellisyys maan perii” hengessä. Edelleen uskon pitkällä tähtäimellä niin, mutta onko tulossa välivaihe, jossa valehtelemalla voi saada paljonkin aikaan? Brexit ja Trump ovat tietysti näitä asioita saaneet pohdiskelemaan. Jonkinmoisena tiedemiehenä lähden tarkastelemaa asiaa parin konseptin kautta: sosiaalisen pääoman ja maineen.

Kun henkinen pääoma on päänupissamme ja taloudellinen pääoma lompakossamme, sosiaalisella pääomalla tarkoitetaan sitä pääomaa, joka on verkostoissamme. Sosiaalisen pääoman sanotaan koostuvan luottamuksesta, kommunikaatiosta ja yhteisöllisyydestä. Onko sosiaalinen pääoma sitten yleinen vai kontekstisidonnainen resurssi? Siis onko esimerkiksi yliopiston professorilla yleistä sosiaalista pääomaa joka puolella yhteiskunnassa vai vain tietyissä piireissä? Väitän, että sosiaalinen pääoma on pääosin kontekstisidonnaista: esimerkiksi professorilla voi olla paljon sosiaalista pääomaa tutkijapiireissä, mutta hänen sosiaalinen pääomansa yritysten suuntaan voi olla olematonta. Periaatteessa siis voidaan luoda erilaista sosiaalista pääomaa erilaisiin verkostoihin.


Henkilökohtaista sosiaalista pääomaa mitataan yleensä sillä, kuinka paljon kontakteja henkilön verkostossa on. Jos ihminen on aktiivinen yhteiskunnassa ja osallistuu esimerkiksi paljon järjestötyöhön, hänellä on paljon sosiaalista pääomaa. Tällä mittaustavalla päästään vain osittaiseen totuuteen. Erityisen tärkeää on kanssakäymisen laatu erilaisissa konteksteissa. Jos henkilö tunnetaan epäluotettavana verkostoissaan, ei hänen sosiaalinen pääomansa kasva kontaktien määrän kasvaessa. Maine on siis tärkeä osa sosiaalista pääomaa.


Sitten palaan takaisin kirjoituksen lähtöajatukseen. Olemmeko tulleet vaiheeseen, jossa jonkinmoista kummallista kontekstisidonnaista sosiaalista pääomaa kyetään luomaan valehtelemalla, maineen siitä suuremmin kärsimättä? Kuinka rakentuu sosiaalinen pääoma Trumpin ympärillä esimerkiksi hänen ydinkannattajakunnassaan? Eikö rehellisyydellä ja rehellisen maineella ole enää näissä piireissä mitään merkitystä?

Minusta tässä on ilmassa hyvin vaarallisia piirteitä. En tietenkään usko tällaisen suuntauksen jatkuvan loputtomiin. Valheeseen perustuvia keinotodellisuuksia on luotu aiemminkin ja ne ovat saaneet aikanaan tylyn lopun. Tällaiset keinotodellisuudet saattavat kuitenkin kestää valitettavan kauan ja olla seurauksiltaan karmeita; ajatellaanpa vaikka Nikolai Ceausescun Romanian kehityskaarta. Siksi on syytä taistella ankarasti valehteluun perustuvien keinotodellisuuksien sikiämistä vastaan.

Toivotaan siis,  että sosiaalinen pääoma ja menestys rakentuvat mahdollisimman pitkälle rehellisyyteen ja siihen perustuvaan maineeseen.

Ekosysteemiperustainen innovaatiopolitiikka, osa 2: suosituksia toimijoille.

Työstimme Satu Rinkisen kanssa joitain suosituksia eri toimijoille. Ekosysteemiperustaisen innovaatiopolitiikan ydinteemat on esitetty edellisessä blogissa.

Hallitus

Hallituksen keskeisimmät roolit liittyvät ekosysteemien kehittymiseen liittyvien esteiden poistamiseen. Keskeisesti ne liittyvät byrokratian ja sääntelyn purkamiseen. Ekosysteemikehityksen rattaissa oleva hiekka tulee poistaa. Kärkihankkeet ja vastaavat tulisi laatia niin, että ne ottavat huomioon ekosysteemien ydinteemat. Nyt ne näyttäytyvät liikaa ylhäältä ohjatuilta ja eivät noudata parhaalla mahdollisella tavalla ekosysteemipolitiikan periaatteita. Ekosysteemipolitiikan keskeisenä esteenä on eri ministeriöiden välinen valta- ja reviiritaistelu. Hallituksen tulee huolehtia sen esteen poistamsiesta.

Eri ministeriöt

Työ- ja elinkeinoministeriö on paljon vartijana. Se vastaa sekä teollisuus- ja innovaatiopolitiikasta sisältäen muun muassa energiapolitiikan. Työ- ja elinkeinoministeriön tulisi ymmärtää paremmin tuotekehitysrahoituksessa tarvittava muutos; se tulee suunnata enemmän synergoimaan ekosysteemikehityksen kanssa ja yhdistää rahoitusta ekosysteemejä synnyttäviin hankintoihin. Energiapolitiikan keskeiseksi ajuriksi tulisi ottaa ekosysteemien synnyttäminen vanhakantaisen keskitettyihin ratkaisuihin painottuvan energiapolitiikan sijaan.

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalaan kuuluu ekosysteemiajattelussa keskeisen digitalisaation edistäminen. Lähes kaikki uudet ekosysteemit pohjautuvat jollain muotoa tietoteknisiin kehitysalustoihin. Millä edellytyksillä Suomesta voisi tulla digitaalisten kehitysalustojen hautomo kansallista turvallisuutta vaarantamatta? Millä edellytyksillä Suomi voisi luoda kansainvälisesti merkittävän tietoturvan ekosysteemin? Lainsäädäntö tulisi käydä läpi ekosysteeminäkökulmasta.

Puhtaan teknologian ja biotalouden ratkaisut nähdään yksiksi mahdollisiksi ekosysteemien kehittämisen moottoreiksi. Tämä aihealue kuuluu keskeisesti ympäristöministeriön sekä maa-ja metsätalousministeriöiden mandaatteihin. Ministeriöiden ja aluehallinnon toimintakulttuuri ei vielä välttämättä tue ekosysteemien kehittymistä. Ministeriöiden tulisi ottaa enemmän yritystoimintaa tukeva elinkeinopoliittinen rooli. Ympäristösuojelu, maa- ja metsätalous sekä yritystoiminnan edistäminen eivät ole vastakkaisia asioita. Toimintatavat ja säädökset on luodattava läpi sekä ekosysteemien edistämisen että niiden esteiden näkökulmasta.

Sosiaali- ja terveysala on suuressa murroksessa. Nykyisessä tilanteessa nähdään usein säästämiseen ja sosiaali- ja terveysalan sisäisten rakennemuutosten olevan tie tulevaisuuden selviytymiseen. Näin tuskin kuitenkaan on ja ekosysteemiajattelu sekä laaja-alainen älyllinen ristipölytys voisivat tuoda kokonaan uuden vaihteen kehittämiseen. Alan kehitys yhdistettynä esimerkiksi digitalisaatioon ja julkisten hankintojen suuntaamiseen voivat aiheuttaa kehityskulkuja, jolla sekä sosiaali- ja terveysala että liiketoiminnan elinvoimaisuus kehittyvät. Tämän esteenä on kuitenkin lukuisia mm. lainsäädännöllisiä esteitä jotka tulisi poistaa.

Opetus- ja kulttuuriministeriön olisi katsottava Suomen tutkimus- ja koulutuspolitiikka kriittisten ekosysteemilinssien lävitse. Tämänhetkinen kehitys ei vastaa tarkoitustaan. Tutkijat suuntaavat väheneviä resursseja juoksukilpailuun rahoituksesta ja samalla juostaan ulkomaisten tiedeartikkelien perässä kysymättä mikä on vaikuttavuus Suomen taloudellisen kehityksen näkökulmasta. Tutkimuskentässä tapahtuva muutos olisi huomioitava (jako tiedelähtöinen-käytäntölähtöinen) ja ymmärrettävä että luovuuteen kannustava yleissivistys on päivän sana, ei putkimainen ja tehokkuusajattelu. Ohjausmekanismit olisi mietittävä uusiksi.

Oikeusministeriön on huolehdittava siitä, että lainsäädäntö mahdollistaa ekosysteemien syntymisen ja yritystoiminnan skaalautumisen. Voi olla että lainsäädäntö perustuslakia myöten on osin nykyiseen yhteiskuntaan sopimatonta. On katsottava mikä tällaisen lainsäädännön hinta on hyvinvointia luovien ekosysteemikehityskaarien näkökulmasta.

Valtiovarainministeriön tulee tukea ja kannustaa muita ministeriöitä ekosysteemiajattelun toteuttamiseen budjettipolitiikalla ja ymmärrettävä että ekosysteemipolitiikka on mikrotalouspolitiikkaa eikä makrotalouspolitiikkaa. Mikrotalouspolitiikan ymmärrystä ja osaamista on lisättävä ministeriössä. Ideologisesti ekosysteemipolitiikka mahdollistaa jopa perinteisen valtion osallistumisen ja tukitason laskemisen, mutta vaatii kulttuurimuutoksen kautta jopa julkisen sektorin aktiivisempaa osallistumista yhteiskunnan muovaamiseen (esimerkiksi hankinnat).

Suomen akatemia

Suomen Akatemian tulisi siirtää rahoituksen painopistettä nykymallista yhtäältä mahdollistamaan korkealuokkaista käytäntölähtöistä tutkimusta ja toisaalta todella radikaalit ja mullistavat innovaatiot mahdollistavaa tutkimusta. Maineestaan poiketen käytäntölähtöinen tutkimus ei ole yhtään sen helpompaa ja kunnianhimottomampaa kuin tiedelähtöinen. Päinvastoin, se on monilta osiltaan haastavampaa. Todella radikaalin ja riskialttiin tutkimuksen keinoja voisi etsiä esimerkiksi yhdysvaltalaisen DARPA-mallin sovelluksesta Suomeen. Mallissa hullut visiot ohjaavat vertaisarvioinnin sijaan rahoitettavia hankkeita. Voisiko esimerkiksi veikkausvoittovaroista Suomen Akatemialle maksettavilla avustuksilla luoda tällaisen rahoitusmallin Suomeen?

Tutkimus- ja koulutusyksiköt

Tutkimus- ja koulutusyksiköillä tuntuvat olevan vaikeuksia löytää roolinsa ekosysteemien edistäjinä. Yliopistot ovat mukana rankingkilpailussa, mikä on johtanut ne tekemään suurelta osaltaan näennäisesti huippututkimusta, mutta se on suurelta osaltaan välimaastotutkimusta, joka ei johda käytäntölähtöisen innovaatiotoiminnan tukemiseen eikä radikaaleihin innovaatioihin. Yliopistojen toimintafilosofia olisi mietittävä uusiksi, jotta ne pystyisivät tukemaan ekosysteemien kehittymistä. Ekosysteemiajattelun kannalta olisi erittäin tärkeää, että yhteistyö toisen asteen ja kolmannen asteen yksiköiden välillä toimisi saumattomasti. Nyt se on kovin siilomaista eikä edistä monenlaisia tietoja ja taitoja vaativien ekosysteemien kehittymistä.

Tekes

Tekes vaatii osassa hankkeista tutkimuksellisuutta. Vaikka Tekes on nimenomaan innovaatiotoiminnan kehittämiseen suuntautuva toimija, sen tutkimuskäsitys on tiedelähtöisen välimaastotutkimuksen kaltainen. Tämä tulisi päivittää käytäntölähtöistä tutkimusta tukevaksi. Suomesta puuttuvat ekosysteemibrokerit. SHOK:it olisivat voineet toimia sellaisina, mutta ne eivät onnistuneet sellaisina parhaalla mahdollisella tavalla. Myös Tekes voisi toimia sellaisena, mutta rahoittajan ja brokerin roolit sopivat huonosti yhteen. Tekesin tulisi vähentää yksittäisten tuotekehityshankkeiden rahoitusta ja suuntautua enemmän ekosysteemiulottuvuuden omaavien hankkeiden rahoitukseen brokereita unohtamatta. Millaisella mallilla Tekes voisi hyödyntää julkisten hankintojen ja tuotekehitysrahoituksen synergiaa?

 

Kunnat, kuntayhtymät ja kuntien yhtiöt

Kunnat muodostuvat edelleen hyvin siilomaisista rakenteista. Esimerkiksi sosiaali- ja terveyssektori hoitaa edelleen siilossaan sosiaali- ja terveystointa ja vaikkapa energiayhtiö vastaa alueen energiahuollosta. Tämän kaltaisten toimintojen näkökulmaa on laajennettava. Näiden toimijoiden on ymmärrettävä olevansa myös ekosysteemitoimijoita. Näiden varaan pystyttävä luomaan esimerkiksi testausympäristöjä, joita isommat ja pienemmät ekosysteemitoimijat voivat hyödyntää. Näissä kuntien kehittämisyhtiöillä voisi olla keskeinen rooli. Tämä on varmasti nykyisissä taloudellisissa paineissa erittäin vaivalloista, mutta sataa jo keskipitkällä aikavälillä kaikkien toimijoiden laariin. Kaupunkisuunnittelussa ja kaavoituksessa tulisi panostaa ekosysteemiotollisten toimintaympäristöjen rakentamiseen. Lisäksi kuntien elinkeinoyhtiöiden tulisi siirtyä vanhakantaisista yritystukiorganisaatioista ekosysteemiorkestroijiksi.

Työmarkkinajärjestöt

Työmarkkinajärjestöt ovat nykyisin tukkanuottasilla lähinnä makrotalouden parametreista. Uudet avaukset johtavat lähinnä toiminnan lamauttavaan riitelyyn. Ekosysteemien kehittämien on kuitenkin mikrotason politiikkaa, josta voisi olla helpompi päästä yhteisymmärrykseen kuin makrotason asioista. Se on pitkälti hiekanjyvien poistamista ekosysteemien kehittämisen ja kehittymisen rattaista. Ekosysteemipolitiikka voisi tarjota työmarkkinajärjestöille kokonaan uudenlaisen alustan rakentavan keskustelun käymiselle. Tämä mahdollisuus kannattaisi nykytilanteessa hyödyntää.

Kärkiyritykset

Ekosysteemien muodostumisessa kärkiyritykset ovat erittäin ratkaisevassa roolissa. Ne yritykset jotka ovat havainneet erityisesti Internettalouden tarjoamat mahdollisuudet ekosysteemien ja kehitysalustojen luomiseen näyttävät pystyvän erinomaiseen kasvuun. Suomalaiset kärkiyritykset näyttävät suurelta osaltaan toimivan edelleen liiaksi toimialapohjaisen ajattelun vankeina. Yritysten tulisi myös kyseenalaistaa ja uudelleen arvioida keskittymisen ja ydinosaamisajattelun luonne. Enää ei riiitä out-of-the box-ajattelu, sillä bokseja ei saisi enää olla. Kyseessä on eräänlainen uusi askel avoimen innovoinnin filosofiassa, jossa avainsanoja ovat keskinäisriippuvuus, ristipölytys, kokeilut, orkestrointi, rajattomuus ja monitieteisyys. Tämä vaatii uutta ajattelua ja työvälineitä strategioiden laadintaan ja työvälineisiin.

Aluehallintoviranomaiset – maakuntaliitot, AVI:t, ELY:t

Aluehallintoviranomaisten rooli osana ekosysteemiajattelua on osin ongelmallinen. Nykyinen rakenne ei edistä juurikaan ekosysteemien kehittymistä vaan on siiloutunut ja ennemminkin ekosysteemejä estävä. Myös byrokratiaorientoitunut toimintakulttuuri koetaan hyvin ongelmallisena. Aluehallintoviranomaisten toiminnan perusteelliseen läpivalaisemiseen ekosysteeminäkökulmasta on polttava tarve. Pienten viilailujen tielle ei ole tarkoituksenmukaista lähteä. Tosin huonommillakin rakenteilla selvitään, mikäli toimintakulttuuri on ekosysteemejä tukeva.

Ekosysteemiperustaisella innovaatiopolitiikalla nousuun?

Tämä teksti on julkaisu lähes saman sisältöisenä Etelä-Suomen Sanomien vierailijakolumnina 4.1.2016.

Teksti on työstetty yhdessä Satu Rinkisen kanssa.

Luova tuho on talouden uudistumisen keskeinen moottori. Sen mekanismit eivät ole toimineet toivotulla tavalla Suomessa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Luova tuho on varsin arvaamaton ja itseohjautuva prosessi. Kasvun luominen tapahtuu erilaisilla kehitysalustoilla ja internettalous on muuttanut liiketoimintalogiikkaa merkittävästi. Toimintojen skaalautuvuus on parhaimmillaan aivan eri luokassa kuin aiemmin. Tuottajien ja kuluttajien roolit hämärtyvät uudistuvassa toimintamallissa ja hierarkkiset rakenteet huojuvat.

Johtaminen on enemmän vertaisverkostojen fasilitointia kuin hierarkkista johtamista tai edes perinteistä verkostojen johtamista. Suomalaista yhteiskuntaa ohjataan kuitenkin jopa enenevästi ylhäältä käsin erilaisilla ohjelmilla.  Valitettavasti esimerkiksi hallituksen kärkihankkeet ovat vahvasti ylhäältä ohjattuja eivätkä tue alueellisten innovaatioekosysteemien tai globaalien liiketoimintaekosysteemien syntymistä. Testaus- ja kokeilukulttuuri on ekosysteemiajattelun ytimessä. Suomi on ollut strategioiden ja selvitysten luvattu maa. Ekosysteemiajattelu on kuitenkin postmodernissa yhteiskunnassa tapahtuvaa yritysten ja erehdysten kautta oppimista. Näemme liian usein lineaarisia kehityskulkuja: yliopistossa tutkittu – VTT:llä testattu – eikä toimi missään.

Internettalous muuttaa myös tutkimuksen logiikkaa kun sen keskeiseksi tavoitteeksi nähdään innovaatioiden tuottaminen. Käytäntölähtöinen tutkimusote valtaa yhtäältä alaa tiedelähtöisen rinnalla.  Toisaalta innovaatio- ja liiketoimintaekosysteemien luonnissa ja uudistamisessa tärkeässä roolissa on odottamattoman etsiminen luoden vaatimuksia radikaalien innovaatioiden luomisprosesseille. Vaarana on pudota näiden tutkimusotteiden välimaastoon, jossa tutkimuksen vaikuttavuus jää heikoksi. Tämänhetkinen kehitys ei vastaa tarkoitustaan. Tutkijat suuntaavat väheneviä resursseja juoksukilpailuun rahoituksesta ja samalla juostaan ulkomaisten tiedeartikkelien perässä kysymättä mikä on vaikuttavuus Suomen taloudellisen kehityksen näkökulmasta. Toimintakulttuuri ja  ohjausmekanismit olisi mietittävä uusiksi.


Lakeja ja säädöksiä voidaan suunnata ekosysteemien kehittämiseen. Lainsäädännöllä voidaan edistää esimerkiksi puhtaan teknologian kehittämiseen ja hyödyntämiseen perustuvien ekosysteemien kehittymistä. Lainsäädäntö, sääntely ja byrokratia ovat usein kuitenkin pahimpia mahdollisia ekosysteemituholaisia niiden pystyessä katkomaan kehityskulkuja jo ennen niiden alulle pääsyä. Suomi on tällä hetkellä byrokratian luvattu maa; Suomen lainsäädäntö ja säädökset on käytävä läpi ekosysteemiajattelun linssit päässä ja siivottava tuholaiset pois. Luovaa tuhoa ja yrittäjyyttä ei pidä estää lainsäädännöllä eikä hallintohimmeleillä.


Ekosysteemien kehittäminen poikkeaa perinteisestä rahoitustoiminnasta. Parhaimmillaan se on julkisesti rahoitettujen hankintojen sekä tutkimus- ja tuotekehityspanosten synerginen kokonaisuus yhdistettynä yksityiseen riskipääomaan. Ekosysteemien rahoitukselle tulisi luoda pohjaa kysyntävetoisesti julkisten hankintojen kautta. Hyvä lisäsysäys saadaan aikaiseksi, mikäli kysyntävetoisuutta vahvistetaan tarjonnalla: uudelleen suunnatulla tutkimus- ja kehitysrahoituksella. Tähän kokonaisuuteen yksityisen riskirahoitukseen on helppo tarttua. Uusi rahoitusideologia vaatii erittäin merkittävää toimintakulttuurin muutosta Suomessa, mutta on menestyksekkään ekosysteemipolitiikan näkökulmasta välttämätöntä. Työ- ja elinkeinoministeriöllä ja Tekesillä on tässä keskeinen rooli ja kuntien on ymmärrettävä hankintatoimen olevan osa elinkeinopolitiikkaa.


Kärkiyritysten rooli ekosysteemeissä on osoittautunut ratkaisevaksi. Suuryritysten tulisi nähdä roolinsa enenevästi ekosysteemien kautta; nyt niiden toiminta on usein liian siilomaista. Toiminnan muuttaminen ekosysteemilähtöiseksi saattaa tuntua aluksi erittäin vaivalloiselta, mutta tuottaa hyvää hedelmää kärkiyrityksille jo keskipitkällä aikavälillä. Kärkiyritysvetoisten ekosysteemien synnyttäminen on keskeistä Suomen työllisyyskehityksen turvaamisessa ja tässä on jo nähtävissä ilahduttavaa muutosta.


Suomalaiset toimijat ovat ymmällään ekosysteemipolitiikan haasteiden edessä. Uusien PPPP-toimintamallien (public-private-people-partneship) ei Suomessa ota onnistuakseen parhaalla mahdollisella tavalla. Yhteiskuntamme on liian ylhäältä ohjattu ja sillä on vaikeuksia irrottautua vallitsevasta siilomaisesta toimintatavasta. Julkisen sektorin rooli ei kuitenkaan ole poistuva tai edes vähenevä, vaan oikein totutettuna se voi olla jopa kasvava esimerkiksi julkisten hankintojen suuntaajana ekosysteemimyönteisiksi.  Ekosysteemiajatteluun paneutuminen voisi avata osittain väylän ulos työmarkkinajärjestöjen pattitilanteeseen. Kannattaisi keskittyä siihen iänikuisten makrotalouden kilpailukykytekijöihin keskittyvän vatuloinnin sijasta, vaikka tärkeitä nekin ovat.

Sirkus Kiinassa

Osallistuin toista kertaa Suomen edustajana IAAF:n kongressiin. Edellisellä kerralla ohjelmassa ei ollut henkilövalintoja, joten silloin tunnelmat olivat hyvinkin rauhalliset ja vähän kiivaampaa keskustelua herättivät vain muutamat sääntökysymykset. Nyt tehtiin henkilövalintoja ja ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua lievästi kulunutta sanontaa käyttäen.

Puheenjohtajakampanja oli jatkunut jo pitkään. Luulisinpa, että sekä Bubka että Coe käyttivät kampanjaansa pari miljoonaa euroa. Lentokilometrejä, tapaamisia ja sähköpostiviestejä oli hirmuinen määrä. Ehdokkaat lupailivat monenlaisia asioita yleisurheilun edistämiseksi. Oma vaikutelmani on kuitenkin se, että näillä ei kovin suurta merkitystä ollut; valinta tapahtui pitkälti ehdokkaiden ja persoonaan ja taustaan perustuen.

Tärkeässä osassa oli myös perinteisesti eri maiden omien etujen ajaminen, liittoutumien hakeminen ja lehmänkauppojen tekeminen. Kyseessä oli jälleen epäilyttävä perinteinen sirkus pitkien puukkojen öineen edeltäen valintaa. Sellainen ei ole kunniaksi edelleenkään yleisurheilulle näissä prosesseissa. Kun valintakokous sitten alkoi, tuli Bubkan ilmettä katsoessani mieleeni Anssi Kukkosen selostus Münchenin kympiltä ”Puttemans on lyöty mies”; Sergei tiesi olevansa lyöty mies jo ennen äänestystä. Hän kesti tilaisuudessa tappionsa hienosti; illalla pienemmässä piirissä kiukkua oli sitten kyllä ilmassa. Seb valittiin ja hän oli keskusteluissamme hyvin kiitollinen tuestamme; ”It has been a long road” hän totesi väsyneenä mutta onnellisena. Tästä on hyvä jatkaa.

Suomen kannalta hienosti Antti Pihlakoski pääsi IAAF:n hallitukseen. Antti teki eriomaisen kampanjan ja taisteli tiensä sinnikkäästi läpi pitkien puukkojen yön parhaaseen eurooppalaisen ehdokkaan äänimäärään. Antin matkat maanosien kokouksiin olivat ilmeisen ratkaisevassa osassa. Hän tuntui saavan merkittävän äänisaaliin myös Euroopan ulkopuolelta. Antin pitkä kansainvälinen ura ja vaikkapa menestyksekkäät Paavo Nurmen kisat edistivät varmasti myös valintaa. Erityisen ilahtunut olen siitä, että SUL:n ja Antin kärkenä ajamat läpinäkyvyys- ja antidopingteemat purivat hyvin. Ne otetaan siis vakavasti yleisurheilun piirissä. Näitä teemoja ajetaan jatkossakin ja nyt meillä on mies IAAF:n hallituksessa niitä ajamassa!

Muutoin päällimmäisenä tunnelmana jäi edelleen ihmetykseksi se, kuinka erilaisista jäsenistä kansainvälinen yleisurheiluperhe koostuu. Kuinka tällaista joukkoa on ylipäätään mahdollista johtaa? Yksi esimerkki tästä on se, että äänestykset meinasivat mennä ihan lekkeripeliksi jo ennen kuin ne alkoivatkaan. Osa edustajista halusi paperilappuäänestyksen sähköisen äänestyksen sijasta; lienevätkö ajatelleet että äänestyshärveleissä asuu itse piru tai poppaukko, joka järjestelee äänestyksen tuloksia. No, toki sähköisessä äänestyksessä riskinsä on, mutta nykyajan sujuva menetelmä se on. Onneksi Lauri Tarasti oli nuotittanut puheenjohtaja Diackin kunnolla ja hässäkästä selvittiin sujuvasti eteenpäin.

Kyllä omat haasteeni Urheiluliiton puheenjohtajana tuntuvat aika pieniltä Sebin monikulttuurisiin haasteisiin verrattuna. Haasteita kuitenkin omassa hommassanikin riittää kun tähtäimessä on kolmas suomalaisen yleisurheilun huippukausi. Tulen jatkossakin laittamaan täysillä panokseni kotimaan kentille ja suomalaisen yleisurheilun edistämiseen. Nyt se on entistä paremmin mahdollista, kun meillä on oma mies IAAF:n ja EA:n hallituksissa kansainvälistä siipeä hoitamassa. Luotan vahvasti tiimityöhön niin kotimaisissa kuin kansainvälisissäkin asioissa.

The kind is dead, long live the king! Tämä sirkus on päättynyt ja ”toppatakkiukot” (melko kehno vertaus näin kuumassa säässä) siirtyvät katsomoihin täällä Pekingissä. Kohta todelliset yleisurheilun pääosan esittäjät pääsevät areenalle. Antoisia kisapäiviä!

Tämä teksti on julkaistu ensiksi osoitteessa www.yleisurheilu.fi

Muurahaiset ja heinäsirkat – saksalaiset, kreikkalaiset ja suomalaiset

Euroopan nykytilanne on haastava ja huolestuttava. Samassa yhteisössä on monenlaisia kulttuureja ja yhteentörmäyksiltä on vaikea välttyä. Erityisesti Kreikan talouskriisin hoitaminen on ajanut maita vastakkain. Tiukkaan kuriin ja työntekoon perustuva Saksan ajama politiikka on toisessa ääripäässä ja ahdingossa olevan Kreikan noudattama huoleton tuhlailun linja toisessa ääripäässä.

Tätä tilannetta seuratessa tulee mieleeni Aisopoksen eläinsatu muurahaisesta ja heinäsirkasta. Kesän aikana muurahainen keräsi ahkerasti jokaisen palan ruokaa, joka osui sen tielle varastoiden sen pahan päivän varalle. Heinäsirkka nautti kauniista kesäpäivistä, pomppi ympäriinsä ja soitteli vain viuluaan. Nähdessään muurahaisen hikoilemassa ruokakuormansa alla heinäsirkka naureskeli pilkallisesti työnarkomaaniystävälleen. Talvi viimein koitti ja muurahainen nautti elämästä pesässään kylläisenä. Heinäsirkalla varastoa ei ollut ja se kärvisteli kylmissään ruokaa etsiskellen. Turhaan. Ja samalla se oli raivoissaan muurahaiselle, jolta ruokaa huolettomalle veijarille ei herunut.

Saksalaiset näyttävät noudattavan muurahaistaktiikkaa ja kreikkalaiset ovat käyttäneet heinäsirkkataktiikkaa. Saksalaismuurahaisten tilanne näyttää olevan huomattavasti parempi kuin kreikkalaisheinäsirkkojen. Siispä uskoisin muurahaistaktiikan olevan lähempänä oikeaa kuin heinäsirkkataktiikan. Nyt Euroopassa mietitään kovasti kuinka heinäsirkka pelastetaan, koska sitäkin tarvitaan. Uusia tuhoutuvia heinäsirkkoja ei haluta ja toisaalta ei haluta esimerkkiä siitä, että holtittoman elämän jälkeen selviää muiden avulla kuin koiras veräjästä.  Muurahaisvaltiot vaativat joka tapauksessa tiukkaa linjaa ja heinäsirkkavaltiot lievempää linjaa. Haaste tässä tasapainoilussa on kova enkä tässä kolumnissa ota sen enempää kantaa tilanteeseen. Toivotan onnea ja menestystä politikoille. Siirrytäänpä Suomeen.

Me suomalaiset samaistumme enemmän muurahaisiin ja varmasti perusasenteemme on saksalaista linjaa muistuttanutkin. Meidän pitäisi siis olla voittajien puolella. Nyt vain tuntuu, että suomalaismuurahaisista on ollut veto vähän kadoksissa; raahaudumme eteenpäin, vauhti ei riitä ja varastot hupenevat. Suomalaismuurahaiset uupuvat mielestäni ennen kaikkea sen takia että meille kerrotaan, ettei täällä pysty menestymään vaikka ahkerasti raataisikin. Makrotaloustekijät eivät muka suosi bisneksentekoa ja alakulo on levinnyt. Itse en tähän kuitenkaan usko, ongelmat ovat mikrotaloustekijöissä ja erityisesti liiallisessa byrokratiassa. Teemme uskomattoman paljon turhaa työtä sinne tänne säntäillen typerien säännösten ja huonon johtamisen takia. Väsähtää sitä vähemmästäkin.

Tarvitsemme näin kesän kunniaksi vain muutaman kunnon heinäsirkkamaisen loikan korkeuksiin. Liiallisen byrokratian ja sääntelyn kahleet on tosin aukaistava; muutoin pomppu ei nouse. Sotketaan (toivottavasti) hyvin levätyn loman jälkeen vapaus, ilo, luovuus ja innostus yhteen perinteisen työmoraaliimme kanssa. Sillä kyllä maailmalla pärjätään!  

Yleisurheilun ekosysteemi

Tämä teksti on julkaistu ensin Suomen Urheiluliiton kotisivuilla osoitteessa www.yleisurheilu.fi.

Suomalaisessa urheilussa on ollut käynnissä voimakas muutosprosessi. Organisaatioita on yhdistetty ja luotu uusia toimintamalleja ja rakenteita. Menestystä on rakennettu elintärkeiden ilon, intohimon ja innostuksen varaan. Hyvä näin. Urheilu kohtaa kuitenkin tulevaisuudessa entisestään kiihtyvän muutoksen ympäristössään. On hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään, mitä tuo muutos tarkoittaa urheilun rakenteiden ja bisneslogiikan näkökulmasta. Väitän että suomalainen urheilumaailma (kuten myös yritysmaailmakin) kohtaa tulevan muutoksen liian hierarkkisilla rakenteilla.

Lähdetäänpä tarkastelemaan ensin yleistä bisneslogiikan muutosta. Parinkymmenen vuoden takaisten käsitteiden kuten klusterit, arvoketjut ja ydinosaamiset hyödyllisyys taloudellisen ajattelun pohjana alkaa olla henkitoreissaan. Vielä Nokian nousu tapahtui tuossa entisessä maailmassa. Digitalisaatio ja internettalous on muuttanut tilannetta merkittävästi: uuden bisneslogiikan ydintermejä ovat ekosysteemit, kehitysalustat, lähiteknologiat, arvoverkostot, joukkoistaminen jne. Tietoa ja toimijoita on digitaalisessa ympäristössä valtavasti ja kyse on ympäristön oikeanlaisesta hyödyntämistä kokeilevissa prosesseissa enneminkin kuin hierarkkisissa suunnitteluprosesseissa. Toiminta tapahtuu enenevästi osin itseohjautuvissa ekosysteemeissä. Näistä valtavimpia ovat esimerkiksi Googlen, Applen ja Microsoftin johtamat ekosysteemit.

Yleisurheilussakin olemme piirtäneet tähän asti hierarkkisia organisaatiokaavioita, joissa on lukuisia tasoja alimmalla tasolla tulevat varsinaiset toimijat. Pelkästään tällaiset asioiden kuvaamistavat eivät riitä nykytilanteeseen. Olemmekin siirtyneet ekosysteemiajatteluun. Yleisurheiluperheen ekosysteemi koostuu kolmesta osasta: uloimmalla tasolla on fyysinen alusta, jossa ovat yleisurheiluperheen toimijat erilaisine kumppaneineen. Sen sisällä on virtuaalinen alusta, joka toimii digitaaliympäristössä erilaisilla nettialustoilla ja sosiaalisessa mediassa. Keskellä on Suomen Urheiluliitto, joka on ekosysteemin toiminnan mahdollistaja; ei mikään hierarkian ylimmältä tasolta toimintaa ohjaava sekä komentoja ja määräyksiä antava toimija. Yleisurheilun ekosysteemiajattelua on hahmoteltu alla olevassa kuviossa.

Olemme yleisurheilussa olleet aiemmin jälkijunassa virtuaalialustan kehittämisessä. Kuitenkin erityisesti nuorempien sukupolvien elämästä suuri osa tapahtuu virtuaalimaailmassa. Nyt olemme siirtyneet voimalla virtaalialustan kehittämisen eturiviin. Tuotamme jatkuvasti virtuaalialustalle yleisurheilua ja hyvinvointia käsittelevää materiaalia. Tästä hyvänä esimerkkinä on juuri käynnistyvä yleisurheilun netti-TV. Haluamme palvella parhaalla mahdollisella tavalla urheilijoita, liikkujia, faneja, järjestöihmisiä ja muita yleisurheilutoimijoita heidän elämystensä täydellistämisessä.

Ekosysteemiajatteluun kuuluu elimellisesti kokeilukulttuuri ja se, että sitä rakennetaan kaikkien toimijoiden yhteistyönä. Haastankin kaikki yleisurheilutoimijat kehittämään ekosysteemiämme. Sisältöjä kyllä virtuaalialustalle mahtuu, olivatpa ne sitten esimerkiksi treenivideoita ja vaikkapa kirjoituksia. Saisikohan sinne jopa yleisurheilupelinkin? Rohkeasti vain omia sisältöjä tuottamaan!

Jottei totuus unohtuisi, niin varsinainen urheilu ja liikunta tapahtuvat edelleen fyysisellä alustalla. Siellä näyttää juuri nyt nousujohteiselta. Harrastajamäärät ovat edelleen kasvussa ja urheilijat tuntuvat olevan kovassa iskussa. Toivotan yleisurheiluihmisille hyvää kesää menestyksekkäitä kisapäiviä odotellen ja ekosysteemiämme kehitellen.

Innovaatioautomaatiosta suomalainen menestystekijä?

Innovaatioautomaatio on varsin uusi aihealue, jota parhaillaan käynnistellään strategisen huippuosaamisen keskuksessa (SHOK) DIGILEssä. Siitä ei varsinaisesti löydy tutkimusta edes maailmalta, mutta siihen pohjautuvalla liiketoiminnalla on nähtävissä suuria mahdollisuuksia Suomessa.

Kun innovaatioprosessien eri vaiheessa osataan automatisoida esimerkiksi big datan hyödyntämistä ja innovaatioprosessien yhteistoimintaa ovat nähtävissä olevat hyödyt valtavia. Esimerkiksi Shaughnessy (2014) kommentoi asiaa: “What you have now is a set of data streams that will allow you to automate your company’s innovation priorities. The data is reflecting what needs to be changed in your product to make it perform its functions in ways that are better suited to different types of users.” “The likelihood is that innovation programs in the future will be much better coordinated within a system, and they will be dictated by algorithms rather than decision making.”

Internet-talous ja ”computer aided innovation” mahdollistavat innovaatioprosessien laadun ja määrän merkittävän parantamisen. Tällä hetkellä puuttuu kuitenkin holistinen ja riittävän lähellä käytäntöä oleva tutkimus asian edistämiseksi. Innovaatioautomaation alustavaa pelikenttää on kuvattu alla olevassa kuviossa.





Kun aletaan tutkia innovaatioautomaatiota, miten se tulisi tehdä? Internet-talous on muuttanut tarvittavan tutkimuksen logiikkaa merkittävästi. Perinteiset tiedeputket eivät useinkaan sovellu nykyisen bisneslogiikan tutkimukseen; ne ovat auttamatta liian hitaita. Alla olevan kuvion yläreitti kuvaa sitä tietä, jota tutkimuksessa on tarkoitus hakea. Sen pohjana ovat Hursserlin ja Heideggerin fenomenologiasta tutut argumentit sekä Hintikan mahdollisten maailmojen semantiikasta tutut piirteet.



DIGILEssä ollaan tämän vuoden kuluessa luomassa tieteellistä pelikenttää innovaatioautomaation tutkimukselle tavoitteena SRA (strategic research agenda). Pelikentän rakentamisprosessiin kutsutaan kaikki suomalaiset yliopistot ja tutkimuslaitokset omilla osaamisalueillaan hyötymään aihealueen valtavasta potentiaalista ja hyödyttämään suomalaista yhteiskuntaa uusien mahdollisuuksien avaamista. Osallistumisesta lisää täällä.

SRA:n toteuttamisella ja siitä poikivilla tutkimushankkeilla pystytään panostamaan alussa olevaan ja Suomen kannalta merkittävään tutkimusaiheeseen. Samalla voisimme verkostoitua alan parhaan tietämyksen kanssa maailmalla ja levittää tietoa suomalaisesta eturivin tutkimuksesta. Tärkeää olisi saada alan kotimaiset toimijat yhteen ja luoda tarvittava kriittinen massa oraalla olevan tutkimusaiheen ympärille.

Tämä kirjoitus on julkaistu ensimmäiseksi Digile Oy:n vierasblogina.