Valon hallitus ja urheilun suunta

Uuden urheilun keskusjärjestön, Valon, alku on ollut osin takkuinen. Keskeisenä syynä tähän on ollut se, että suuri osa isoista lajiliitoista ei ole vielä liittynyt Valoon. Syitä tähän lienee useita, jopa joitakin urheilun toimijoiden henkilökohtaisia motiiveja on mainittu. Keskeisenä syynä lienee ollut suhtautuminen aluejärjestöjen rooliin. Myös rahanjako huippu-urheilun ja muiden liikunnan osa-alueiden välillä on herättänyt intohimoja.

Tulin jostain syystä keväällä nimitetyksi Valon hallituksen ehdollepanotoimikuntaan. Toimikunta on tänään tehnyt esityksensä hallituksen kokoonpanosta (ks. http://www.valo.fi/@Bin/419934/Valon%20hallitusehdokkaiden%20esittely.pdf). Se tulee varmaankin herättämään myös keskustelua ja ihmetteleviä mielipiteitä. Oman käsitykseni mukaan toimikunta teki rauhassa työtään ja pyrki aikaansaamaan ehdotukseksi kokoonpanon, jossa esitettyjen henkilöiden osaamisten ja taustojen summa mahdollistaisi suomalaisessa urheilussa tarvittavan muutoksen tekemisen. Kunnioitimme jäsenjärjestöjen tekemiä ehdotuksia, mutta otimme myös meille sälytetyn henkilöiden etsintätehtävän vakavissamme. Mandaattiajattelusta pyrimme tietoisesti eroon.

Mitä tämän hallituksen sitten pitäisi mielestäni tehdä? Puheenjohtajaehdotus kielii siitä, että toiminunnan mielestä valtakunnallisia päällekkäisiä rakenteita on purettava. Rakenteita yläpäästä on kevennettävä ja resursseja siirrettävä lähemmäs kenttää. Aluejärjestöt (tai aluetoiminta) on saatava paremmin mukaan yhteisiin kehittämistalkoisiin (ks. blogini 15.5.2013 näillä sivuilla). Olympiakomitean, Valon, lajiliittojen ja seurojen on kehitettävä kokonaan uusi malli alueille. Lasten ja nuorten liikkumisen edistämisestä on varmaankin helpoimmin löydettävissä se yhteistoiminnan alue, jolla pannaan ensiksi tuulemaan. Siitä hyötyvät niin huippu-urheilu kuin terveysliikuntakin. Päällekkäisyyksien poistamisen seurauksena resursseja vapautuu kaikkien hyväksi.

Toivoisin, että uuden aikanaan valittavan hallituksen myötä Valon pattitilanne laukeaa. Omiin oppeihini tukeutuen en oikein osaa pitää nykytilannetta hyvänä. Suomi on aivan liian pieni maa kestämään tarpeetonta sisäistä kahinointia. Päinvastoin järkeni mukaan meillä pitäisi olla korkean sosiaalisen pääoman maana mahdollista löytää sellaisia yhdessä tekemisen muotoja, joilla visio ”olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020” ei jää jälkipolville vitsin aiheeksi. Elämme tänä syksynä eräänlaista kulminaatiopistettä tuon vision uskottavuuden näkökulmasta.