Kato käy huippua ennen

Tämän viikon ajankohtaisessa kakkosessa pohdiskeltiin mäkihypyn tilaa. Nykyiseen alennustilaan nähtiin syyksi se, ettei nuorista lahjakkuuksista pystytty pitämään huolta ja pää tuli lopulta vetävän käteen. Mäkihypyssä oli selkeästi pitkään menestyksen illuusio muutaman menestyvän tähden vuoksi. Muistakin lajeista saattaa löytyä samantyyppisiä linjauksia.

Huippu-urheilun muutosryhmän loppuraporttia on arvosteltu huippuvaiheen painottamista. Arvostelijat ovat nähneet urheilijan polun aikaisempien vaiheiden jäävän liiaksi taka-alalle. Lisää tämän tyyppisen ajatteluun aineksia on antanut Olympiakomitean rahanjakomalli. Huippuvaiheeseen on varattu kuusi miljoonaa euroa ja sitä edeltävän vaiheen huippu-urheiluakatemioihin 1,6 miljoona. Uhkaako tällä rahanjaolla mäkihypyn tämänhetkinen kohtalo suomalaista urheilua kokonaisuudessaan?

Löytyisiköhän kysymykseen vastauksia innovaatioteorioista? Korkealaatuisten innovaatioiden tuottaminen vaatii ensin suurta määrää ideoita, joista eri vaiheiden jälkeen seuloutuu markkinoille kelpaava ratkaisu. Usein on todettu, että yhtä hyvää innovaatiota kohden on tarvittu tuhat idea-aihiota. Mitä pidemmälle kelvotonta ideaa viedään, sitä enemmän hukataan resursseja. Kuitenkin vielä ennen huippuratkaisun syntymistä pelissä saattaa olla useita vaihtoehtoisia ratkaisuja. Näihin on kuitenkin satsattava koska ei ole varmuutta mikä naula lopulta vetää. Kustannuksia pyritään hallitsemaan avoimen innovoinnin avulla jossa useat toimijat yhdistävät voimansa ja jakavat riskiä.

Urheilussakin on pidettävä huoli siitä että aihioita riittää ja että ”lahjakkaita aihioita” pystytään tukemaan riittävän pitkälle. Jos näin ei tehdä, niin käy niin kuin mäkihyppyihmiset kuvasivat tilannetta. Tätä taustaa vasten herää kysymys, onko nykyinen yhteiskunnallinen rahanjako oikeassa suhteessa ja kuinka ”suppiloon” ennen huippuvaihetta saadaan riittävästi voimavaroja. Innovaatioteorioiden ja mäkihyppyesimerkin näkökulmasta olen hieman huolestunut tilanteesta.

Huippuvaiheen urheilijat ovat varmastikin kuusi miljoonaansa ansainneet. Huippu-urheilun muutostyöryhmän painotus lajien välisestä yhteistyöstä noudattaa erinomaisesti avoimen innovoinnin sekä riskien ja resurssien jakamisen periaatteita. Keskustelussa on kuitenkin aivan liian vähän korostettu niitä vaiheita ja resursseja, joilla aihiot (lue lahjakkuudet) kehitetään huippu-urheilijoiksi. Nykyjärjestelmä ei oikein toimi ja liian moni lento loppuu kesken liian varhaisessa vaiheessa. Toivottavasti Valon strategiaprosessissa saadaan tästä asiasta rakentava keskustelu ja sen seurauksena tuloksia aikaiseksi. Valon kanssa tulee hakea ratkaisuja, joissa saadaan vastaukset valinta- tai nuorisovalmennusvaiheen tarpeisiin. Iso vastaus on urheiluseurat ja niiden valmius huolehtia tuossa vaiheessa olevista urheilijoistaan.